Hitta ditt nästa jobb i Tammerfors kommun. Utforska 70 aktuella annonser, se vilka arbetsgivare som rekryterar mest och matcha ditt CV mot marknaden.
Liiketoimintamme edelleen vahvasti kasvaessa etsimme tiimiimme uutta HRD Specialistia. Oletko sinä HR asiantuntija, joka viihtyy monialaisessa kasvuyhtiössä, kehittyvässä toimintaympäristössä ja haluat työskennellä merkityksellisissä henkilöstöasioissa osana pientä, lämminhenkistä tiimiä? Insta Advance on tunnettu monialaisesta teknologisesta huippuosaamisesta mm. puolustuksen, ilmailun, ohjelmistokehityksen ja kyberturvallisuuden saroilla. Palvelemme asiakkaitamme 65 vuoden kokemuksella. Olemme myös Suomen puolustusvoimien strateginen kumppani. Asiakas- ja työntekijätyytyväisemme on erinomaisella tasolla ja vakavaraisen perheyhtiön arvot näkyvät arjessamme. MITÄ TARJOAMME SINULLE: HR Development Spesialistina pääset osallistumaan HRD-strategian suunnitteluun sekä vastaamaan operatiivisista tehtävistä. Toimit oman, monipuolisen vastuualueesi itsenäisenä asiantuntijana osana Advancen HR-tiimiä. Tukemalla työntekijöitä ja esihenkilöitä heidän kysymyksissään olet tärkeässä roolissa luomassa hyvää työntekijä- ja palvelukokemusta. Pääset vaikuttamaan omaan ja HR-tiimin työhön myös osallistumalla yhteiseen, jatkuvaan kehittämiseen. Tämä rooli on meillä uusi ja voit tuoda tehtävän sisältöön ja työnkuvaan oman asiantuntijanäkemyksesi. Tärkeimmät vastuualueesi ovat: * Kyvykkyyksien ja johtamisen kehittämisen suunnittelu, hallinta ja tuki * hallinnoit ja koordinoit liiketoiminnan tilaamia koulutuksia yhteistyössä liiketoiminnan kanssa ja tarvittaessa tuet heitä osaamisen kehittämistä tukevien koulutusten löytämisessä sekä niihin liittyvissä järjestelyissä * varmistat koulutuksiin liittyvän datan oikeellisuuden ja huolehdit siihen liittyvästä raportoinnista ja dokumentaatiosta * suunnittelet, järjestät ja koulutat esihenkilöitä ja työntekijöitä sovitun koulutuskalenterin ja vastuiden mukaisesti * Oman vastuualueesi sisäinen viestintä, dokumentaatio ja ulkoisen viestinnän tuki * tuet tarvittaessa myös konsernin HR-tiimiä ja markkinointia sekä liiketoiminnan rekrytointia EB-viestinnässä * Mahdollisuuksien mukaan osallistut työhyvinvointiasioiden hoitamiseen ja työkykyyn liittyvien tehtävien tukeen TULEVA TIIMISI Tehtävissä toimit tiiviinä työparina HR Operations Spesialistin ja HRBP:n kanssa sekä teet säännöllisesti yhteistyötä myös tiimin rekrytoijien ja konsernin muiden HR-tiimien ja sidosryhmien kanssa. Vastuualueidesi osalta olet laajasti yhteydessä myös muiden sidosryhmien edustajien kanssa. Esihenkilönäsi toimii Head of HR Heidi Laaja. Tiimiämme yhdistää ammattimainen, vastuullinen ja rento ote sekä kehityshenkisyys. Tehtävän palkkahaarukka on 3600–4500 €/kk riippuen kokemuksestasi ja osaamisestasi. HR-tiimimme työskentelee hybridimallilla, Tampereelta käsin. Toivomme, että viihdyt säännöllisesti myös toimistolla lähellä liiketoimintojemme arkea. Toimistomme sijaitsevat Tampereen Sarankulmassa ja Finlaysonilla sekä Espoon Keilaniemessä. TOIVOMME SINULTA * Soveltuvaa kokemusta vastaavista HRD-tehtävistä usean vuoden ajalta * Liiketoiminta- ja palvelulähtöistä, kehittävää työotetta * Hyvää käytännön osaamista koulutuksiin ja kouluttamiseen liittyen sekä riittävää ymmärrystä työhyvinvointi- ja työkykyasioissa * Kokemusta vastuualueesi HR-prosesseista, työkaluista ja järjestelmistä * Hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä suomeksi että englanniksi * Järjestelmällisyyttä ja kykyä johtaa ja priorisoida omaa työtäsi muuttuvassa toimintaympäristössä * Halua kehittyä sekä jakaa tietoa ja osaamista * Soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja/tai pedagogisia opintoja Eduksi katsomme: * Kyvyn lähestyä ihmisiä ja asioita yhtä lailla analyyttisesti kuin inhimillisesti * Kokemusta sidosryhmätyöskentelystä esihenkilöiden ja tiiminvetäjien kanssa tai sinulla on omakohtaista kokemusta esihenkilötyöstä * Tekoäly-, järjestelmä- tai dataosaamisen ME INSTALLA Ihmiset, osaaminen ja vastuullisuus ovat yrityskulttuurimme ytimessä. Suomalaisena yli 65-vuotiaana perheyhtiönä juuremme ulottuvat vakaasti Tampereen maaperään, josta olemme kasvaneet kansainvälistyväksi lähes 1400 asiantuntijan yhteisöksi. Yhdistämme huippuosaamisen ja modernin teknologian luodaksemme ratkaisuja, jotka vahvistavat kriittistä turvallisuutta ja varmistavat yhteiskunnan sujuvan toiminnan. Kun arjessasi ei tapahdu mitään odottamatonta, me instalaiset olemme onnistuneet työssämme. Kattavaan etupakettiimme sisältyy esimerkiksi liikunta-, kulttuuri- ja terveysetuja, tuettu lounas, ilmainen pysäköinti toimistolla ja kuntosali, laaja työterveyshuolto, vapaa-ajan tapaturmavakuutus sekä henkilöstörahasto ja kollektiivinen tulospalkkiomalli. Lue lisää instalaista täältä. KIINNOSTUITKO? Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 27.9.2026 mennessä. Mikäli sinulla on kysymyksiä tehtävään liittyen, voit olla yhteydessä esihenkilöön: Heidi Laaja, 040 663 2493, seuraavina ajankohtina: pe 11.9 klo 10–11.30 pe 18.9. klo 9-10 ja 14.30-15.30 ma 21.9. klo 14.30-16.30 Meille työsuhteeseen tuleville tehdään perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys sisältäen ulkomaansidonnaisuuksien selvityksen ja huumausainetestin ennen työsuhteen alkamista. Turvallisuusselvityksistä voit lukea lisää Suojelupoliisin sivuilta. Insta on turvallisen ja kestävän tulevaisuuden ratkaisija. Olemme edelläkävijä ja luotettava kumppani teollisuuden, puolustuksen, ohjelmistokonsultoinnin ja kyberturvallisuuden asiakkaillemme. Yhdistämällä huippuosaamisen ja älykkään teknologian kehitämme turvallisuutta ja suorituskykyä yhä nopeammin muuttuvassa digitalisoituvassa maailmassa. Ihmiset, osaaminen ja vastuullisuus ovat toimintakulttuurimme perusta. Lisätietoja: www.insta.fi
Osaavan kollegamme siirtyessä uusiin haasteisiin, etsimme uutta liiketoimintalähtöistä HR Business Partneria tukemaan Insta Advancen liiketoimintoja. Oletko sinä HR-asiantuntija, joka viihtyy monialaisessa kasvuyhtiössä, kehittyvässä toimintaympäristössä ja haluat työskennellä merkityksellisissä henkilöstöasioissa osana pientä, lämminhenkistä tiimiä? Insta Advance on tunnettu monialaisesta teknologisesta huippuosaamisesta mm. puolustuksen, ilmailun, ohjelmistokehityksen ja kyberturvallisuuden saroilla. Palvelemme asiakkaitamme 65 vuoden kokemuksella. Olemme myös Suomen puolustusvoimien strateginen kumppani. Asiakas- ja työntekijätyytyväisemme ovat erinomaisella tasolla ja vakavaraisen perheyhtiön arvot näkyvät arjessamme. MITÄ TARJOAMME SINULLE HR Business Partnerina pääset toimimaan mielenkiintoisten liiketoimintojen ytimessä, osana liiketoimintojen johtoryhmää. Pääset mahdollistamaan omalla asiantuntemuksellasi liiketoiminnan onnistumisen vahvassa kasvustrategiassa ja tukemaan johtoa sekä esihenkilöitä henkilöstöstrategian toteuttamisessa. Saat toimia sekä strategisella että operatiivisella tasolla. Tunnistamalla arjen tarpeita henkilöstöön liittyen ja viemällä ne suunnittelusta toteutukseen asti yhteistyössä liiketoiminnan kanssa, tuet Instan arvojen mukaisen kulttuurin säilymistä, kehittymistä ja työntekijöiden pitovoimaa. Itsenäisessä ja vastuullisessa roolissa tukenasi ovat Advancen ja konsernin HR-tiimi sekä muut palvelutiimit. Tärkeimmät vastuualueesi ovat * Liiketoiminta- ja HR-strategian yhdistäminen arjen toimintamalleiksi sekä erilaisissa muutoksissa tukeminen * Johtamisen kehittäminen sekä esihenkilöiden ja johdon arjen tuki henkilöstöasioissa ja työsuhteen elinkaaren muutoksissa * Osallistuminen yhteiseen kehittämiseen HR-tiimissä ja oman vastuualueesi sisäisen viestinnän, datan ja dokumentaation ajantasaisuuden varmistaminen * Kyvykkyyksien johtamisen tuki ja avainrekrytointeihin osallistuminen tarvittaessa * Työhyvinvoinnin ja työkyvyn tuki ja näihin liittyvien toimintamallien kehittäminen TULEVA TIIMISI Työskentelet tiiviinä työparina tiimimme HR Specialistien, rekrytoijien ja toisen HRBP:n kanssa, joka toimii myös esihenkilönäsi. Vastuualueidesi osalta olet tekemisissä laajasti eri liiketoimintojemme ja muiden sidosryhmien edustajien kanssa. Tiimiämme yhdistää ammattimainen, vastuullinen ja rento ote sekä kehityshenkisyys. HR-tiimimme työskentelee hybridimallilla, Tampereelta käsin. Toivomme, että viihdyt säännöllisesti myös toimistolla, lähellä liiketoimintojemme arkea. Toimistomme sijaitsevat Tampereen Sarankulmassa ja keskustassa Finlaysonilla sekä Espoon Keilaniemessä. TOIVOMME SINULTA * Usean vuoden kokemusta strategista ja operatiivista työtä yhdistävästä, HR Business Partner -tyyppisestä roolista asiantuntijaympäristössä * Liiketoimintalähtöistä otetta sekä kokemusta johtoryhmätyöskentelystä ja johtoryhmien kehittämisestä positiivisen haastavalla ja valmentavalla otteella * Kokemusta esihenkilöiden arjen tuesta ja kouluttamisesta * Laaja-alaista kokemusta HR-prosesseista ja työkaluista sekä hyvää kokonaisymmärrystä koko HR-kentästä * Osaamista erilaisista muutostilanteista (esim. M&A), haastavista tilanteista ja työlainsäädännöstä * Hyviä vuorovaikutus ja viestintätaitoja sekä suomeksi että englanniksi * Kykyä johtaa ja priorisoida omaa työtäsi muuttuvassa toimintaympäristössä * Halua kehittyä sekä jakaa tietoa ja osaamista * Soveltuvaa korkeakoulututkintoa Tuothan esiin, mikäli sinulla on kokemusta HRBP työtäsi tukevista, eduksi luettavista osa-alueista esim. * Teknologiateollisuuden työehtosopimukset (eri henkilöstöryhmät) ja työlainsäädäntö * Järjestelmä-, data-, tekoäly- osaamista ja/tai kokemusta yhteistyöstä ICT:n kanssa * Liiketoimintaymmärrystä ja/tai toimialakokemusta erityisesti ohjelmistokehityksestä, kyberturvallisuudesta, puolustus ja/tai huolto- ja valmistustoiminnasta * Rekrytointiosaamista ja työnantajamielikuvan rakentamisesta * Kyvykkyyksien johtamisen tai kouluttamisen kokemus * Coach, työyhteisösovittelija, mentori tms. kokemus * Esihenkilökokemus tai vastaava ME INSTALLA Ihmiset, osaaminen ja vastuullisuus ovat yrityskulttuurimme ytimessä. Suomalaisena yli 65-vuotiaana perheyhtiönä juuremme ulottuvat vakaasti Tampereen maaperään, josta olemme kasvaneet kansainvälistyväksi lähes 1400 asiantuntijan yhteisöksi. Yhdistämme huippuosaamisen ja modernin teknologian luodaksemme ratkaisuja, jotka vahvistavat kriittistä turvallisuutta ja varmistavat yhteiskunnan sujuvan toiminnan. Kun arjessasi ei tapahdu mitään odottamatonta, me instalaiset olemme onnistuneet työssämme. Kattavaan etupakettiimme sisältyy esimerkiksi liikunta-, kulttuuri- ja terveysetuja, tuettu lounas, ilmainen pysäköinti toimistolla ja kuntosali, laaja työterveyshuolto, vapaa-ajan tapaturmavakuutus sekä henkilöstörahasto ja kollektiivinen tulospalkkiomalli. KIINNOSTUITKO? Jätä hakemuksesi viimeistään 27.9.2026 mennessä. Mikäli sinulla on kysymyksiä tehtävään liittyen, voit olla yhteydessä esihenkilöön: Heidi Laaja, Head of HR, 040 663 2493, seuraavina ajankohtina: pe 11.9 klo 10–11.30 pe 18.9. klo 9-10 ja 14.30-15.30 ma 21.9. klo 14.30-16.30 Meille työsuhteeseen tuleville tehdään perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys sisältäen ulkomaansidonnaisuuksien selvityksen ja huumausainetestin ennen työsuhteen alkamista. Turvallisuusselvityksistä voit lukea lisää Suojelupoliisin sivuilta. Insta on turvallisen ja kestävän tulevaisuuden ratkaisija. Olemme edelläkävijä ja luotettava kumppani teollisuuden, puolustuksen, ohjelmistokonsultoinnin ja kyberturvallisuuden asiakkaillemme. Yhdistämällä huippuosaamisen ja älykkään teknologian kehitämme turvallisuutta ja suorituskykyä yhä nopeammin muuttuvassa digitalisoituvassa maailmassa. Ihmiset, osaaminen ja vastuullisuus ovat toimintakulttuurimme perusta. Lisätietoja: www.insta.fi
Hei huippumyyjät, tai sellaiseksi tähtäävät! Kiinnostaisiko uudet haasteet ja työskentely menestyvässä myyntitiimissä autoalan eturiviin kuuluvassa autokonsernissa? Onko autoala suuri intohimosi ja haluat kehittää osaamistasi digitalisoituvan automyynnin sekä sähköistyvän, laajan automalliston parissa? Jos nyökyttelit kysymyksiä lukiessasi, saatat olla etsimämme henkilö! Haemme nyt TAMPEREEN Hedin Automotivelle tavoitteellista ja asiakaslähtöistä AUTOMYYJÄÄ uusien autojen myyntiin. Eduksi katsotaan aiempi osaaminen autokaupasta - meillä pääset työskentelemään huippumerkkien KIA, Mitsubishi ja MG- parissa. Olet ratkaisukeskeinen, rohkea ja oma-aloitteinen myynnin ammattilainen, joka syttyy haasteista. Toimit luontevasti ihmisten kanssa kasvotusten, digitaalisissa asiakaspalvelukanavissamme sekä puhelimessa, ja koska kyseessä on luottamuksellinen tehtävä, tarkistamme myös valittavan henkilön luottotiedot. Mahtavaa, jos sinulle on kertynyt kokemusta ja näyttöjä tuloshakuisesta myyntityöstä sekä tunnet vahvuutesi uusasiakashankinnassa. Uskomme myös uusiin kykyihin alan ulkopuolelta, jos tavoitteellinen myynti on tuttua ja sinulla on näkemystä tehtävässä menestymisen edellytyksistä. Asenne, aktiivisuus ja kaupantekotahto ratkaisee! Tarjoamme: * Mahdollisuuden osaamisen kehittämiseen menestyvässä yrityksessä * Alan moderneimmat järjestelmät ja korkealaatuiset työvälineet * Suuren autokonsernin edut ja mahdollisuudet uralla etenemiseen * Pohjapalkan lisäksi myyntituloksiisi sidotun provision * Vapaan auto- ja puhelinedun * Kattavat työterveyspalvelut * Kulttuuri- ja liikuntaedun Puitteet huippu-uralle ovat siis kunnossa, oletko valmis haasteeseen? Lähetä hakemuksesi 15.10.2026 mennessä. Älä aikaile, sillä haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä! Lisätietoja tehtävästä antaa myyntipäällikkö Marko Häggman, marko.haggman@hedinautomotive.fi, puh. 050 576 0588. Hedin Automotive Oy on Hedin Mobility Groupin Suomen maayhtiö. Yhtiön autoliiketoiminnasta vastaavat Hedin Automotive Bavaria Oy, Hedin Automotive Finland Oy ja Hedin Automotive Retail Oy, jotka myyvät vuosittain lähes 28 000 autoa ja suorittavat yli 200 000 huoltokäyntiä. Hedin Automotive Oy edustaa Suomessa viittätoista automerkkiä: BMW, Ford, Hongqi, INEOS, IVECO, Kia, Maxus, Mazda, MG, MINI, Mitsubishi, Nissan, Opel, Škoda ja Subaru. Täyden palvelun autotalomme 19 paikkakunnalla tarjoavat kaikki autoiluun liittyvät palvelut myynnistä varaosiin ja korikorjauksesta merkkihuoltoon. Panostamme voimakkaasti digitaalisiin palveluihin ja olemme edelläkävijä niiden hyödyntämisessä osana kokonaisvaltaista asiakaspalvelua. www.hedinautomotive.fi Hedin Mobility Group on yksi Euroopan suurimmista autokaupan toimijoista, jolla on lähes 11 000 työntekijää ja toimintaa 14 maassa. Vuonna 2025 liikevaihto oli noin 8,1 miljardia euroa ja konserni myi 260 000 ajoneuvoa. Hedin Mobility Group toimii kolmella pääliiketoiminta-alueella: maahantuonnissa, jälleenmyynnissä ja liikkuvuusratkaisuiden tarjoaja na. Konserni toimii Corvetten, Dodgen ja RAMin, Fordin ja Ford F-150:n, Hongqin, INEOS Grenadierin, IVECOn, MG:n, Nion, XPENGin sekä Renaultin, Dacian ja Alpinen maahantuojana/jälleenmyyjänä. Varaosien osalta olemme muun muassa GM:n ja Moparin valtuutettu yhteistyökumppani Euroopassa sekä Saab Original -varaosien yksinomainen maailmanlaajuinen toimittaja. Yli 50 merkin tuotevalikoiman ja noin 310 oman jälleenmyyjäliikkeen eurooppalaisen jälleenmyyjäverkoston ansiosta konserni tarjoaa yksityis- ja yritysasiakkaille täyden palvelun tarjontaa uusista ja käytetyistä henkilöautoista, hyötyajoneuvoista ja kuorma-autoista. www.hedinmobilitygroup.com
Haluatko työskennellä kriittisten tietoturvapalveluiden parissa ympäristössä, jossa yhdistyvät kyberturvallisuus, infrastruktuuri ja vaativa palvelutuotanto? Haemme Senior Cyber Security Specialistia vastaamaan digitaalisten luottamuspalveluiden ylläpidosta, kehittämisestä ja käyttöönottojen koordinoinnista osana kokenutta asiantuntijatiimiämme. Roolissa työskentelet korkean turvallisuustason ympäristöissä ja varmistat palveluiden turvallisen, vakaan ja jatkuvasti kehittyvän toiminnan yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Työssä yhdistyvät tekninen asiantuntijuus, palvelutuotannon kehittäminen sekä aktiivinen toimiminen asiakasrajapinnassa. Pääset vaikuttamaan palveluihin, joiden toimivuus ja jatkuvuus ovat asiakkaillemme liiketoimintakriittisiä. Tehtävä sijoittuu ensisijaisesti Tampereelle tai Espooseen, mutta työskentely onnistuu joustavasti myös hybridimallilla. Perehdytysvaiheessa toivomme enemmän läsnäoloa toimistolla ja asiakasympäristöissä, minkä vuoksi tehtävä sisältää erityisesti alkuvaiheessa matkustamista Tampereelle. Tehtävän kuvaus Tehtävässä vastaat palvelutuotantojärjestelmien toimivuudesta, turvallisuudesta ja jatkuvuudesta osana asiantuntijatiimiä. Työhön kuuluu palveluympäristöjen ylläpitoa ja kehittämistä, päivitysten testausta ja käyttöönottoja, häiriötilanteiden ennakointia sekä aktiivista yhteistyötä asiakkaiden kanssa. Toimit tiiviissä yhteistyössä palvelupäällikön kanssa ja osallistut teknisten ratkaisujen, muutosten ja palvelun kehityksen suunnitteluun. Roolissa korostuvat kyky ottaa vastuuta laajemmasta palveluympäristöstä, tehdä itsenäisiä päätöksiä sekä viedä kehitystä eteenpäin yhdessä asiakkaiden ja tiimin kanssa. Mitä toivomme sinulta? Tehtävässä menestyt, jos sinulla on * kokemusta IT-palvelutuotannosta, infra-ympäristöistä ja asiakasrajapinnassa toimimisesta * vahvaa Linux-palvelinosaamista * ymmärrystä tietoturvasta ja turvallisesta palveluntuotannosta * kyky soveltaa tietoturvavaatimuksia käytännössä (esim. Katakri) * tietoverkkojen perusteiden tuntemusta, erityisesti LAN-ympäristöistä * ymmärrystä skriptien hyödyntämisestä (esim. Bash, Python, PowerShell) * sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa * hyviä kommunikointi- ja yhteistyötaitoja * kykyä toimia itsenäisesti, tehdä päätöksiä ja viedä asioita eteenpäin * kokemusta useiden palveluiden tai projektien parissa työskentelystä * ymmärrystä palveluarkkitehtuurista ja dokumentoinnista Eduksi katsomme * PKI-osaamisen * tietoturvasertifikaatit (esim. CISSP) Arvostamme erityisesti vahvaa infraosaamista, asiakaslähtöistä työskentelytapaa sekä kykyä ylläpitää ja kehittää turvallisia palveluita yhdessä asiakkaiden kanssa. Mitä tarjoamme? * vastuullisen ja merkityksellisen senioritason roolin kriittisten varmennepalveluiden parissa * mahdollisuuden vaikuttaa palveluiden kehitykseen ja teknisiin ratkaisuihin * monipuolisen työn palvelutuotannon, infran ja tietoturvan rajapinnassa * kokeneen asiantuntijatiimin tuen ja matalan hierarkian toimintakulttuurin * joustavan hybridityömallin ja modernit työvälineet * mahdollisuuden kehittää osaamistasi varmenne- ja kyberturvallisuusratkaisuissa * vakaan suomalaisen yrityksen tuen sekä mahdollisuuden työskennellä yhteiskunnallisesti merkityksellisissä asiakasympäristöissä Kattavaan etupakettiimme kuuluvat esimerkiksi vuosibonusmalli, liikunta- ja kulttuurietu, hieronta- ja joukkoliikenne-etu, laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus, Tampereen Sarankulmassa käytössäsi on oma moderni kuntosalimme ja Espoon Keilaniemessä rakennuksen laadukas kuntosali. Tarjoamme joustavan työskentelymallin ja toimintakulttuurin, jossa asiantuntijuuteen luotetaan ja omaan työhön voi aidosti vaikuttaa. KIINNOSTUITKO? Jätä meille CV:si tai LinkedIn-profiilisi ja hakemuksesi mahdollisimman pian, mutta viimeistään 27.9.2026. Haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana ja teemme valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä – haethan siis mahdollisimman pian! Lisätietoja tehtävästä antaa: (johanna.valimaki(at)insta.fi, Meille työsuhteeseen tuleville tehdään perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys sisältäen ulkomaansidonnaisuuksien selvityksen ja huumausainetestin ennen työsuhteen alkamista. Turvallisuusselvityksistä voit lukea lisää Suojelupoliisin sivuilta. MIETITKÖ VIELÄ? Lue lisää meistä: · Kyberturvallisuus Installa · Puolustusalan toiminta Installa · Instan osaajat kertovat · Asiantuntijablogit Insta on turvallisen ja kestävän tulevaisuuden ratkaisija. Olemme edelläkävijä ja luotettava kumppani teollisuuden, puolustuksen, ohjelmistokonsultoinnin ja kyberturvallisuuden asiakkaillemme. Yhdistämällä huippuosaamisen ja älykkään teknologian kehitämme turvallisuutta ja suorituskykyä yhä nopeammin muuttuvassa digitalisoituvassa maailmassa. Ihmiset, osaaminen ja vastuullisuus ovat toimintakulttuurimme perusta. Lisätietoja: www.insta.fi
Bar Tullari on Tampereen Tullinpihalle avautuva uudenlainen baari, jossa yhdistyvät tekeminen, suuret tunteet ja ennen kaikkea hyvä ätmös. Olutvalikoima on vähintäänkin asiallinen, eivätkä signature cocktailitkaan paljoa kumartele. Konseptimme rakentuu neljän kulmakiven varaan: BAR · SPORTS · SOCIAL DARTS · GAMES Meille tullaan viihtymään, pelaamaan, kannustamaan ja ennen kaikkea viettämään aikaa yhdessä. Etsimme Bar Tullariin energisiä ja vieraanvaraisia tyyppejä, jotka viihtyvät ihmisten parissa ja haluavat tehdä tavallisestakin baari-illasta vähän paremman. Asenne ratkaisee. Etsimme ihmisiä, jotka uskaltavat kohdata vieraan, heittää läppää, auttaa pelin käyntiin, juhlia onnistunutta heittoa mukana ja huomata myös sen vieraan, joka seisoo ensimmäistä kertaa tiskillä. Ihmisiä, joille pöytiin tarjoilu ja vieraan huomioiminen eivät ole erikoispalvelua, vaan itsestäänselvyys. Tullarissa et vain tarjoile juomia. Olet mukana rakentamassa iltaa, jonka vieras muistaa. ALL FUN AND GAMES. And we’re hiring.
Key Responsibilities: * Deliver engaging online classes in Introduction to Computer Science, Mathematics for Engineering, and Physics for Engineering, following the provided lesson plans, course materials, and assessments. * Adapt teaching strategies and learning activities to meet students’ needs, promote engagement, and achieve intended learning outcomes. * Assess student performance, provide timely and constructive feedback, and maintain accurate academic records. * Monitor student progress and identify those requiring additional academic support or intervention. * Guide students in meeting progression requirements and preparing for higher education studies. * Uphold the quality, consistency, and academic standards of the Pathway Program. * Collaborate with the Edunation team on curriculum development, assessment enhancement, and effective teaching practices. * Participate in online meetings, training, and relevant professional development activities as required. Required * Bachelor's/Master's degree in a relevant field (Computer Engineering, Physics, Mathematics, or related disciplines) * Previous teaching, tutoring, or academic support experience * Strong English communication skills * Comfortable teaching in an online environment * Strong organizational and time management skills Preferred * Experience teaching international students and working with an international team * Experience with Learning Management Systems (LMS), Claned, Hireflix, and Winston AI * Familiarity with online assessment methods and educational technology * Knowledge of European higher education
Who Are We Looking For? Do you love social media, creative ideas, and telling stories that people actually want to hear? Join Edunation as a Marketing Intern and help inspire students from around the world to discover Finland and Europe as study destinations. You’ll be part of our international marketing team, working on real projects, creating content for a global audience, and getting hands-on experience in digital marketing. If you’re curious, creative, and ready to learn by doing, we’d love to meet you. What You'll Do You’ll get involved in different parts of our marketing work, including: · Create and assist with content for Instagram, TikTok, LinkedIn, Facebook, and YouTube · Turn real student experiences and journeys into engaging stories for social media, campaigns, and blogs · Support marketing campaigns promoting Finland and Europe as top study destinations · Help create email newsletters, website content, and other marketing materials · Work closely with our international marketing team on campaigns and creative projects · Bring your own ideas to the table and help us find new ways to connect with our audience What's In It for You? This is a hands-on internship where you’ll have the opportunity to actually do marketing — not just watch from the sidelines. · 1,500 € total allowance for the full 6-month internship, based on a 40-hour working week · Get real experience in social media, content creation, digital marketing, and communications · Work on real projects with real responsibility and real impact — you won't be fetching coffee · Learn from an international marketing team and get guidance along the way · Create content for an international audience and build your portfolio · Enjoy flexible working hours and a hybrid setup · Work from our office in Tampere and collaborate with an international team · Get a valuable first step into a career in marketing
Haemme Tampereen Linnainmaan Motonet-tavaratalon yhteydessä toimivaan AD VaraosaMaailmaan ASIAKASVASTAAVAA Pidätkö ihmisten kohtaamisesta, liikkuvasta työstä ja siitä, että näet työsi tulokset konkreettisesti? Innostutko asiakassuhteiden kehittämisestä ja haluat toimia luotettavana asiantuntijana arjen ratkaisujen äärellä? Jos vastasit kyllä, jatka lukemista – saatamme etsiä juuri sinua! ASIAKASVASTAAVA - LUOTTOHENKILÖ KORJAAMOIDEN JA VARASTON VÄLISSÄ Asiakasvastaavana toimit korjaamoasiakkaidemme tärkeänä kumppanina. Työssäsi yhdistyy liikkuvuus, itsenäinen vastuu ja aktiivinen asiakastyö. Tässä roolissa pääset: * Rakentamaan ja syventämään asiakassuhteita omalla alueellasi – kasvotusten asiakkaiden tiloissa * Vastaamaan korjaamoasiakkaidesi myynnistä, tarjoten ratkaisuja, jotka tekevät heidän arjestaan sujuvampaa * Päivittämään ja toteuttamaan asiakaskäyntisuunnitelmaa sekä osallistumaan paikallisiin sopimusneuvotteluihin * Tunnistamaan asiakkaiden tarpeet ja reagoimaan niihin ratkaisukeskeisesti * Seuraamaan alan kehitystä ja tarjoamaan ajankohtaista tietoa asiakkaille 🤝 Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen 37,5h/vko 💰Palkkaus määräytyy sopimuksen mukaan, huomioiden valitun henkilön kokemus ja osaaminen UUDESSA TYÖKAVERISSA ARVOSTAMME: * Arvojemme mukaista asiakaspalveluhenkisyyttä * Aikaisempaa kokemusta B2B myynnistä * Innostunutta ja iloista asennetta * Halua työskennellä asiakasrajapinnassa * Itsenäistä työskentelyotetta ja hyvää oman työn organisointitaitoa * B-ajokorttia * Omatoimista ja huolellista otetta työhön * Sujuvaa suomen kielen taitoa ja hyvää englannin kielen osaamista 🔧 Taustasi voi olla tekninen tai asiakaspalvelupainotteinen – me perehdytämme sinut tehtävään huolella! Autoalan ja varaosien tuntemus on plussaa, mutta ei välttämätöntä. Mikäli sinulta löytyy jo valmiiksi autojen varaosien, autoalan ja paikalliskorjaamojen tuntemusta, niin se auttaa tehtävässä menestymisessä. 🔥 TOP 5 🔥 SYYTÄ VALITA MEIDÄT TYÖNANTAJAKSI: Menestyvä työpaikka - Meillä menee hyvin! Työskennellessäsi meillä pysyt alan kehityksen kärjessä ja saat itsellesi vakavaraisen sekä luotettavan työnantajan. Jatkuvasti kehittyvä työympäristö - Eteenpäin meneminen on meille tärkeää ja siksi kehitysaskeleita otetaan sitä mukaan, kun kehitettävää löydetään. Uudistuminen on toimintamme pohja ja se on viety arvoihimme saakka. Mahdollisuus kehittää itseäsi - Työssä kehittyminen on meillä ehdoton kunnia-asia! Jokainen meillä saa edellytykset kehittyä omassa työssään niin sisäisten kuin ulkoistenkin koulutusten parissa. Erityisesti panostamme lähijohtamiseen, johon koulutamme ja opastamme henkilöstöä mm. omien esihenkilö- ja päällikkövalmennusten kautta. Avulias ja ammattitaitoinen työtiimi - Ketään ei jätetä yksin, vaan yhdessä tekemällä päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulemaan. Meillä on kasassa huipputiimi, vaikka mekin kaikki olemme vain ihmisiä. Työn ja vapaan tasapaino - Kotiin saa ja pitääkin lähteä! HAE MUKAAN! Rekrytointiprosessissa edetään jo hakuaikana, joten hakemuksen kanssa ei kannata turhaan aikailla. Haastattelut aloitetaan sopivien kandidaattien myötä ja valinta tehdään oikean henkilön löydyttyä. 📅 Hae kuitenkin viimeistään 21.9.2026 HALUATKO SINÄ HAASTATELLA MEITÄ? Heräsikö kysymyksiä? Tai haluat muuten vain vaihtaa ajatuksia? Sehän passaa! Yritysmyyntivastaava Pinja Koponen auttaa sinua mielellään. Pinjan tavoitat sähköpostitse Pinja.Koponen@varaosamaailma.fi. Jäämme innolla odottamaan hakemustasi! Jos työ ei ole sinua itseäsi varten, niin vinkkaa siitä henkilölle, kenet ilmoitukselta tunnistit ja hae itse johonkin muuhun tehtävään! Täältä kaikkiin avoimiin työpaikkoihimme. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Hae mukaan meidän tiimiin!
Partioaitta on vuodesta 1928 asti toiminut maanlaajuinen ulkoilu- ja retkeilyvälineiden vähittäismyyntiin keskittynyt erikoiskauppa, jolla on 24 myymälää ympäri Suomen sekä verkkokauppa. Laadukas tuotevalikoimamme tukee pyrkimystämme kestävään kehitykseen ja ulkoilun kautta saavutettavaan hyvinvointiin. Vastuullisuusstrategiamme mukaan haluamme myydä tuotteitamme tarpeeseen ja kehittää kiertotaloutta. Partioaitan asiakkaita, henkilökuntaa ja omistajia yhdistää työn ja harrastuksien kautta syntynyt rakkaus luontoa ja siellä liikkumista kohtaan. Siitä syntyy myös se ammattitaito, jolla me Partioaitassa haluamme asiakkaitamme palvella. Kuluttajat ovat valinneet Partioaitan useita kertoja Suomen arvostetuimmaksi urheilukauppabrändiksi sekä alansa vastuullisimmaksi – saavutetut kärkisijat ovat pitkäjänteisen työn tulosta. Koulutamme henkilökuntaamme säännöllisesti, jotta voimme tarjota asiakkaallemme parasta mahdollista palvelua. Meillä on käytössä työajan tasoittumisjärjestelmä ja palkkauksessa noudatamme Kaupan työehtosopimusta. Nyt etsimme Tampereen alueelle myymälänhoitajaa. Työtä tehdään sekä Koskikeskuksen että Lempäälän Ideaparkin myymälöissä. Myymälänhoitaja Partioaitan myymälänhoitajan ensisijainen päätehtävä on myyntityö, jonka tärkeimpänä osa-alueena on ammattitaitoinen positiivinen asiakaspalvelu. Myymälänhoitaja toimii oma-aloitteisesti yrityksen arvojen sekä Partioaitan toimintaohjeiden mukaisesti. Myymälänhoitajalla on tärkeä rooli olla mukana kehittämässä yrityksen toimintaa omalla esimerkillisellä tavallaan. Myymälänhoitajan vastuulla ovat mm. seuraavat asiat: * Seurata myymälän myyntiä ja olla tietoinen yrityksen kannalta kannattavan toiminnan perusteista ja ohjata toimintaa yhdessä myymäläpäällikön kanssa * Priorisoida ja suunnitella myymälän päivittäisiä työtehtäviä * Varmistaa ja valmistella myymälä kampanjoiden ja konseptin sekä kaupallisen toiminnan mukaisesti * Ylläpitää tuotetuntemusta osallistumalla työnantajan tarjoamiin koulutuksiin * Huolehtia tuotteiden vastaanottamisesta, täydentämisestä, tuotepuutteiden ja saldovirheiden kirjauksesta sekä varaston siisteydestä ja järjestyksestä * Myymälänhoitajan lähin esihenkilö on myymäläpäällikkö, ja myymälänhoitaja vastaa tehtäviensä hoitamisesta myymäläpäällikölle sekä ketjupäällikölle Menestyäksesi työtehtävässä tarvitset seuraavia ominaisuuksia: * Sinulla on kaupallinen koulutus ja/tai kaupan alan työkokemusta * Olet hyvä ihmisten kanssa ja saat tiimisi innostumaan tavoitteellisesta työskentelystä * Sinulla on visuaalista silmää ja hallitset kaupalliset esillepanot * Olet huolellinen ja järjestelmällinen työntekijä ja osaat priorisoida kiireessä työtehtäviä * Sinulla on hyvä suomen ja englannin suullinen ja kirjallinen osaaminen * Olet loistava asiakaspalvelija ja nautit asiakkaiden kohtaamisesta * Olet itseohjautuva ja tartut työtehtäviin rohkeasti Me tarjoamme sinulle: * Tarkoituksenmukaista työtä, sillä inspiroimme ihmisiä ulkoilemaan ja näin voimaan hyvin * Ammattitaitoisen tiimin tuen sekä avoimen työyhteisön, jossa työkaverin kunnioittaminen ja kuunteleminen ovat toimintatapojamme * Jatkuvaa kouluttamista ja osaamisen kehittämistä * Henkilökuntaetuina tarjoamme mm. lounasedun, henkilökuntaostoedun, bonusjärjestelmän sekä laajennetun työterveydenhuollon Jos tunnistat itsesi yllä olevasta kuvauksesta, haluamme ehdottomasti kuulla sinusta lisää! Haethan paikka mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 17.9.2026. Käymme hakemuksia läpi prosessin aikana ja täytämme paikan sopivan hakijan löydyttyä.
Etsimme Oral Tampereen tiimiin työkaveriksi suuhygienistiä vakituiseen työsuhteeseen. Me Oralissa keskitymme 1700 asiantuntijamme voimin suomalaiseen suun terveyteen – meitä jokaista ammatillisesti yhdistävään intohimoomme. Siksi voimme luvata sinulle työyhteisön, jossa voit todella tuntea olevasi omiesi joukossa. Olemme tyytyväisten työntekijöiden työyhteisö, jolle on myönnetty myös Great place to work -sertifikaatti. Meille on tärkeää, että viihdyt ja voit hyvin – myös silloin, kun et ole töissä. Hyvinvointisi tueksi tarjoamme sinulle muun muassa laajan työterveyshuollon ja kattavan hammashoitoedun. Ottaisitko siis urasi seuraavan askeleen hyvässä seurassa, omiesi joukossa? Tampereella, Pirkanmaan sydämessä, meillä on kolme upeaa asemaa. Koskikeskuksen asemamme toimii kotipesänäsi, mutta edellytämme tarvittaessa työskentelyä kaikilla Tampereen asemillamme. Ammattitaitoiseen henkilökuntaamme kuuluu yleishammaslääkäreiden lisäksi kattava erikoishammaslääkäriverkosto, jossa suuhygienistimme tekevät vahvasti yhteistyötä, tuoden hoitokokonaisuuteen mukaan oman asiantuntijuutensa. Suuhygienistin perustyön lisäksi toivomme sinulta löytyvän osaamista oikomishoidon erikoishammaslääkärin työparina toimimisesta, tarvittaessa koulutamme tehtävään. Kanssamme pääset toteuttamaan ammattitaitoasi korkeimmalla mahdollisella tasolla ja vahvistamaan erityisosaamistasi laadukkaiden koulutuksien sekä huippukollegoiden tuella. Mielenkiintoisen urapolun lisäksi tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkkauksen sekä tulospalkkiomallin, jonka avulla voit kartuttaa palkkapussiasi jopa 550 € kuukaudessa. Saat meiltä alan parhaat kollegat, laitteet, työvälineet – ja mielestämme ehdottomasti parhaat ja mielenkiintoisimmat asiakkaat. Meillä on aina aikaa sinulle ja ammattitaidollesi. Räätälöidään yhdessä sinulle sopiva työsuhde ja tehdään työarjestasi toimiva kokonaisuus. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 § edellyttämää suojaa. Jätä hakemuksesi tai kysy lisää – meillä on aina aikaa sinulle. Satu Hakovirta asemavastaava Puh 044 414 3581 satu.hakovirta@oral.fi Ps. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä! Oral Hammaslääkärit Oy on Suomen suurin yksityinen suun terveydenhuollon palveluja tarjoava yhteisö ja konserniin kuuluu myös Oral Hammaslaboratorio Oy. Oral on osa kansainvälistä Colosseum Dental Groupia, joka tarjoaa korkealaatuisia hammashoidon palveluita 11 Euroopan maassa. Tutustu meihin tarkemmin alla olevista linkeistä: Urasivumme Great Place to Work -sertifiointisivumme
Lager 157 on kasvava ruotsalainen Denim- ja Basic-vaatteiden vähittäiskauppaketju, yli 100 myymälää sekä verkkokaupat Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Suomessa. Avasimme menestyksekkäästi Suomen ensimmäisen myymälän Raisioon marraskuussa 2020 ja nyt meillä on jo pian 16 myymälää Suomessa. Rakastamme palvella asiakkaamme hyvin sekä yllättää heidät aina positiivisesti. JOIN US. WE ARE HIRING! EXTRA / TARVITTAESSA TYÖHÖN KUTSUTTAVA MYYJÄ ”LIELAHTI” Myyjänä myymälätiimissämme * Kohtaat ja palvelet aina loistavasti asiakkaamme. * Sitoudut luomaan myymälästä parhaan mahdollisen myymälän sekä työskennellä että shoppailla. * huolehdit tuotteiden täytöistä, tuotehuollosta ja esillepanoista myymälässä. * Varmistat, että asiakkaat saavat aina parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen. Saat monipuolisia työtehtäviä sekä loistavat urakehitysmahdollisuudet. Etsimme sinua, joka rakastat kohdata paljon erilaisia ihmisiä työssäsi ja haluat, että työ on hyvin aktiivinen ja myös fyysinen. Olet järjestelmällinen ja todellinen tiimipelaaja. Sinulla on paljon energiaa ja toteutat asiat vahvasti ja aina maaliin saakka. Aikaisempi työkokemus myyjänä katsotaan eduksi työtehtävään. Raportoit myymäläpäällikölle. Suomen kielen taito on työn edellytys ja ruotsin- ja englannin kielen taidot ovat eduksi. Aloitusajankohta: Sopivan henkilön löydyttyä. Ikäraja on 18 vuotta.
Tule mukaan vahvistamaan suunnittelutiimejämme Tampereelle, Turkuun tai Kuopioon. Mekaniikkasuunnittelijana pääset mukaan vaativien laitteiden ja liikkuvien työkoneiden suunnitteluprojekteihin. Toimimme suunnittelukumppanina alan johtaville toimijoille. Projekteissamme kehitämme muun muassa liikkuvia työkoneita ja hyötyajoneuvoja. Työ painottuu kokemuksesi mukaan tuotekehitykseen, asiakaskohtaiseen suunnitteluun tai ylläpitosuunnitteluun. Tehtävässä voit päästä suunnittelemaan esimerkiksi kaivoslaitteita, erikoisajoneuvojen varustelua, voimansiirtoa, kuorma-autojen päälirakenteita tai liikkuvien työkoneiden teräsrakenteita. Arvostamme käytännönläheistä suunnitteluotetta sekä kykyä kehittää toimivia ja valmistettavia rakenteita yhteistyössä kollegoiden ja asiakkaiden kanssa. Tehtävässäsi keskeisiä vastuita ovat: · mekaniikkasuunnittelu liikkuvien työkoneiden, ajoneuvojen ja siirreltävien konttiratkaisujen suunnitteluprojekteissa · 3D-mallinnus sekä valmistuspiirustusten ja teknisen dokumentaation laatiminen · tuotekehitys- ja ylläpitosuunnittelu osaamisesi mukaan · yhteistyö eri suunnittelualojen ja asiakkaiden kanssa · rakenteiden toiminnallisuuden ja valmistettavuuden varmistaminen Tehtävässä työskentelet asiakasyrityksemme tiloissa tai Comatecin toimistolla. Mahdollisuuksien mukaan työtä voi tehdä myös etänä. Tarkempi työskentelymalli määräytyy tehtävän ja projektin mukaan. Odotamme sinulta: · tehtävään soveltuvaa insinööri- tai diplomi-insinöörikoulutusta · vähintään muutaman vuoden kokemusta mekaniikkasuunnittelusta · kokemusta liikkuvien työkoneiden ja hitsattujen rakenteiden suunnittelusta · osaamista Siemens NX-, Creo-, Inventor- tai SolidWorks-suunnitteluohjelmistoista · hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja · itsenäistä ja ratkaisukeskeistä työotetta · sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa Tässä tehtävässä palkka sijoittuu tyypillisesti välille 3 300–4 200 €/kk. Lopullinen palkka määräytyy valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen perusteella. Mitä tarjoamme? Meillä Comatecilla pääset mukaan monipuolisiin ja vaativiin asiakasprojekteihin, joissa voit hyödyntää teknistä osaamistasi ja kehittää sitä edelleen. Työskentelet osana osaavaa ja toisiaan tukevaa asiantuntijatiimiä, ja arjen tukena ovat sekä omat kollegat että laaja comateclainen asiantuntijaverkosto. Panostamme henkilöstömme kehittymiseen ja osaamisen kasvattamiseen aktiivisen tutortoiminnan ja Comatec Academyn avulla. Henkilöstöetuna tarjoamme muun muassa Epassi Flex -liikunta- ja kulttuuriedun sekä laajan työterveyshuollon. Lisäksi palkitsemme onnistumisista ja hyvistä suorituksista Comatec Reward -palkkioilla. Pääset tutustumaan tarkemmin comateclaisiin ja meillä työskentelyyn täältä. Jos haluat päästä mukaan vaativiin ja monipuolisiin suunnitteluprojekteihin sekä kehittää osaamistasi edelleen, kuulemme sinusta mielellämme. Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 22.9.2026. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja teemme valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä. Haluatko kuulla lisää tehtävästä? Jos kiinnostuit ja haluat kuulla tarkemmin tehtävän sisällöstä, kysymyksiisi vastaavat mielellään: Business Unit Manager Lauri Veitonmäki Tampereen ja Kuopion tehtävät +358 40 734 5421 lauri.veitonmaki@comatec.fi Business Manager Sami-Jussi Hollo Turun ja Kuopion tehtävät +358 50 557 9805 sami-jussi.hollo@comatec.fi Comatec Group Comatec on 550 ammattilaista työllistävä konserni, jolla on kaksikymmentä toimipaikkaa Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Virossa ja Romaniassa. Alan eturivin insinööritoimistona ratkaisemme teknologiahaasteita yrityksille, jotka tarjoavat parhaita ratkaisuja omille asiakkailleen alasta riippumatta. Erityisen vahvoja comateclaiset ovat työkoneisiin, hyötyajoneuvoihin, teollisuusautomaatioon, meriteollisuuteen ja konemodernisointeihin sekä materiaalinkäsittelyyn, tuotantojärjestelmiin, voimalaitoksiin ja kattiloihin liittyvissä projekteissa. Katseemme on tiukasti kasvussa ja kansainvälistymisessä. Siksi tarvitsemme jatkuvasti uusia asiantuntijoita, erityisesti mekaanisen, sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä projektijohtamisen alueille. Tule mukaan! Lue meistä lisää comatec.fi
Etsimme Tampereelle Oralin tiimiin työkaveriksi reipasta ja joustavaa hammashoitajaa kokoaikaiseen työsuhteeseen perhevapaan sijaisuuteen, vähintään vuoden 2026 loppuun saakka. Toivomme sinun voivan aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian. Me Oralissa keskitymme 1700 asiantuntijamme voimin suomalaiseen suun terveyteen – meitä jokaista ammatillisesti yhdistävään intohimoomme. Siksi voimme luvata sinulle työyhteisön, jossa voit todella tuntea olevasi omiesi joukossa. Olemme tyytyväisten työntekijöiden työyhteisö, jolle on myönnetty myös Great place to work -sertifikaatti. Meille on tärkeää, että viihdyt ja voit hyvin – myös silloin, kun et ole töissä. Ottaisitko siis urasi seuraavan askeleen hyvässä seurassa, omiesi joukossa? Tampereella, Pirkanmaan sydämessä, meillä on kolme upeaa yksikköä. Ammattitaitoiseen henkilökuntaamme kuuluu yleishammaslääkäreiden lisäksi kattava erikoishammaslääkäriverkosto. Omalla motivaatiollasi pääset vahvasti vaikuttamaan työsi sisältöön ja vahvistamaan erityisosaamistasi koulutuksien sekä huippukollegoiden tuella. Vastuutakin on meillä tarjolla sitä kaipaavalle. Asenne ratkaisee. Mielenkiintoisen urapolun lisäksi tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkkauksen sekä erityisen hyvän korvauksen joustavuudesta. Meillä on aina aikaa sinulle- ja ammattitaidollesi. Haetko pitkää vai pätkää? Voimme räätälöidä sinulle sopivimman työsuhteen. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 § edellyttämää suojaa. Jätä siis hakemuksesi tai kysy lisää – meillä on aina aikaa sinulle. Satu Hakovirta asemavastaava Puh 044 414 3581 satu.hakovirta@oral.fi Ps. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä! Oral Hammaslääkärit Oy on Suomen suurin yksityinen suun terveydenhuollon palveluja tarjoava yhteisö ja konserniin kuuluu myös Oral Hammaslaboratorio Oy. Oral on osa kansainvälistä Colosseum Dental Groupia, joka tarjoaa korkealaatuisia hammashoidon palveluita 11 Euroopan maassa. Tutustu meihin tarkemmin alla olevista linkeistä: Urasivumme Great Place to Work -sertifiointisivumme
Oletko verkkokauppamaailmassa viihtyvä Excel-velho, joka nauttii suurten datamassojen pyörittämisestä ja järjestämisestä? Haluatko toimia ison verkkorautakaupan toimintojen takapiruna, joka pitää tuotetiedot ja -datat järjestyksessä? Jos tunnistit itsesi ja vastasit kyllä, saatat olla hakemamme henkilö. Tulet vastaamaan uusien tuotteiden tuonnista Taloon.com- ja Netrauta.fi-verkkokauppoihin, valikoiman ylläpidosta sekä tuotetietojen oikeellisuudesta. Päiväsi täyttyvät verkkokaupan järjestelmistä, tuotetiedonhallintajärjestelmästä (PIM) ja erityisesti Excelistä – työkalustasi numero yksi. Välillä saat päästää luovuutesi irti ja tuottaa myös myyviä tuotekuvauksia. Työskentelet tiiviisti tuotehallintatiimin, tuotepäälliköiden sekä tavarantoimittajien kanssa. Odotamme sinulta ennen kaikkea erinomaista Excel-osaamista, kykyä oppia uusia järjestelmiä ja intoa tarttua itsenäisesti toimeen. Tekoälyn ja Pythonin taitaminen datan käsittelyssä on mukava bonus, mutta ei välttämätöntä – tärkeintä on motivaatiosi ja halusi kehittyä. Lisäksi edellytämme tehtävässä sujuvaa suomen kielen taitoa. Tarjoamme sinulle vakituisen ja kokoaikaisen työn jatkuvasti kehittyvässä verkkokauppaympäristössä sekä rennon ja kannustavan tiimin. Meillä pääset osaksi inhimillistä ja oikeudenmukaista työyhteisöä, jossa jokainen saa olla aidosti oma itsensä. Arvostamme yksilöllisyyttä ja uskomme, että aito luottamus ja välittäminen luovat ilmapiirin, joka rohkaisee innovatiivisuuteen ja ennakkoluulottomuuteen. Toivomme myös, että työntekijöiltämme löytyy intoa itsensä kehittämiseen sekä oppimisen nälkää. Hyvinvointisi on meille tärkeää – tarjoamme kattavan työterveyshuollon, henkilökohtaisen ePassi-edun, laadukkaat ja ergonomiset työvälineet sekä mahdollisuuden osallistua yhteisiin työarkea piristäviin aktiviteetteihin virkistystoimintamme kautta. Lisäksi pääset hyödyntämään henkilöstöalennuksia kaupoissamme. Noudatamme työsuhdeasioissa kaupan alan työehtosopimusta, ja tehtävän aloituspalkka on 2500 euroa kuukaudessa. Työaika on 37,5 tuntia viikossa ja työtä tehdään arkisin toimistoaikoihin. Toimipisteesi voi sijaita Riihimäellä, Tampereella tai Vantaalla. Odotamme innolla pääsevämme tutustumaan sinuun. Esittele siis itsesi ja lähetä meille hakemus 11.9.2026 mennessä! *** Bygghemma Finland on menestyvien ja kasvavien suomalaisten verkkokauppojen kehittäjä ja DIY-sektorin keulakuva maassamme. Netrauta.fi ja Taloon.com -kaupoissamme vierailee kuukausittain yli 2 miljoonaa kodinrakentamisesta, remontoimisesta ja sisustamisesta kiinnostunutta kävijää, joille tarjoilemme 200 000 tuotetta yli 1 000 rakentamisen ja sisustamisen huippubrändiltä. Olemme verkkokaupparatkaisujen edelläkävijöitä ja meillä on töissä Suomen parhaat verkkokauppaosaajat. Kuulumme ruotsalaiseen pörssiyhtiö BHG Groupiin ja meillä on pohjoismaissa yli 2000 työntekijää. Suomessa meillä on tällä hetkellä töissä 100 verkkokaupan ammattilaista. https://jobs.bhggroup.fi/
Tule mukaan Comatecin asiantuntijayhteisöön suunnittelemaan hydrauliikkaratkaisuja liikkuvien työkoneiden pariin. Etsimme hydrauliikkasuunnittelijaa Tampereelle monipuolisiin ja teknisesti kiinnostaviin asiakasprojekteihin. Työssä pääset vaikuttamaan liikkuvien työkoneiden hydrauliikkaratkaisuihin monipuolisissa tuotekehitys- ja ylläpitoprojekteissa. Suunnittelet ja kehität hydrauliikkajärjestelmiä, laadit hydrauliikkakaavioita sekä osallistut järjestelmäratkaisujen toteutukseen, dokumentointiin ja komponenttivalintoihin. Teet yhteistyötä asiakkaiden, oman tiimin ja eri suunnittelualojen asiantuntijoiden kanssa. Roolin sisältö ja vastuut määräytyvät kokemuksesi mukaan. Toimimme suunnittelukumppanina alan johtaville toimijoille, ja projekteissamme yhdistyvät laadukas tekninen osaaminen, käytännönläheinen suunnittelu sekä halu löytää asiakkaalle toimivia ja luotettavia ratkaisuja. Tehtävässä työskentelet asiakasyrityksemme tiloissa tai Comatecin Tampereen toimistolla. Mahdollisuuksien mukaan työtä voi tehdä myös etänä. Tarkempi työskentelymalli määräytyy tehtävän ja projektin mukaan. Tehtävä · hydrauliikkajärjestelmien suunnittelua liikkuviin työkoneisiin liittyvissä asiakasprojekteissa · hydrauliikkakaavioiden laatimista ja ylläpitoa · komponenttien valinnan ja mitoituksen tukemista · putkistojen ja letkutusten suunnittelua sekä 3D-mallien, tuoterakenteiden ja valmistuspiirustusten tuottamista · yhteistyötä asiakkaiden, projektitiimien ja eri suunnittelualojen asiantuntijoiden kanssa · oman osaamisesi hyödyntämistä ja kehittämistä vaihtelevissa projektitarpeissa Mitä odotamme sinulta? · soveltuvaa teknistä koulutusta, esimerkiksi insinööri (AMK) tai diplomi-insinööri · vähintään muutaman vuoden kokemusta hydrauliikkaan liittyvistä suunnittelutehtävistä · ymmärrystä hydrauliikkajärjestelmistä ja niiden komponenteista · kokemusta CAD-suunnitteluympäristöistä · kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja tuottaa käytännössä toimivia teknisiä ratkaisuja · hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä asiakaslähtöistä työskentelytapaa · sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa Lisäksi arvostamme: · liikkuvien työkoneiden tai hyötyajoneuvojen tuntemusta · kokemusta esimerkiksi E3-, NX-, Solidworks- tai Teamcenter-ympäristöistä Mitä tarjoamme? Panostamme henkilöstömme kehittymiseen ja osaamisen kasvattamiseen aktiivisen tutortoiminnan sekä Comatec Academyn avulla. Tarjoamme henkilöstöetuna muun muassa Epassi Flex -liikunta- ja kulttuuriedun sekä laajan työterveyshuollon. Lisäksi palkitsemme onnistumisista ja hyvistä suorituksista Comatec Reward -palkkioilla. Pääset tutustumaan tarkemmin comateclaisiin ja meillä työskentelyyn täältä. Jos haluat yhdistää hydrauliikkaosaamisesi liikkuvien työkoneiden teknisesti kiinnostaviin suunnitteluprojekteihin, kuulemme sinusta mielellämme! Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi ja CV:si meille mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 13.9.2026 rekrytointijärjestelmämme kautta. Haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana ja teemme valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten ethän jätä hakemista viimeiseen päivään. Edellytämme hakijoilta voimassa olevaa työ- tai oleskelulupaa Suomessa tai EU-alueella. Lisätietoja tehtävästä saat Risto Poutalalta, Business Unit Manager. +358 44 383 4040 risto.poutala@comatec.fi Comatec Group Comatec on 550 ammattilaista työllistävä konserni, jolla on kaksikymmentä toimipaikkaa Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Virossa ja Romaniassa. Alan eturivin insinööritoimistona ratkaisemme teknologiahaasteita yrityksille, jotka tarjoavat parhaita ratkaisuja omille asiakkailleen alasta riippumatta. Erityisen vahvoja comateclaiset ovat työkoneisiin, hyötyajoneuvoihin, teollisuusautomaatioon, meriteollisuuteen ja konemodernisointeihin sekä materiaalinkäsittelyyn, tuotantojärjestelmiin, voimalaitoksiin ja kattiloihin liittyvissä projekteissa. Katseemme on tiukasti kasvussa ja kansainvälistymisessä. Siksi tarvitsemme jatkuvasti uusia asiantuntijoita, erityisesti mekaanisen, sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä projektijohtamisen alueille. comatec.fi
Haluatko ottaa vastuuta teknisistä kokonaisuuksista ja olla mukana kehittämässä vaativia ratkaisuja liikkuvien työkoneiden ja puolustusteollisuuden projekteihin? Etsimme nyt pääsuunnittelijaa vahvistamaan mekaniikkasuunnittelun osaamistamme Tampereelle. Tehtävässä yhdistyvät käytännönläheinen suunnittelu, tekninen vastuunotto sekä yhteistyö asiakkaiden ja projektitiimien kanssa. Työnkuvasi voi sisältää esimerkiksi: · suunnitteluprojektien teknistä johtamista yhdessä projektipäällikön kanssa · muiden suunnittelijoiden työn ohjaamista, suunnitteluratkaisujen arviointia ja työn tulosten tarkastamista · mekaniikkasuunnittelua liikkuvien työkoneiden ja puolustusteollisuuden hankkeissa · teknisten kokonaisuuksien hallintaa, ratkaisujen yhteensovittamista ja suunnittelun laadun varmistamista · asiakasrajapinnassa toimimista sekä yhteydenpitoa projektin eri sidosryhmien kanssa Työskentelet joko Tampereen toimistollamme tai asiakkaidemme tiloissa. Projektien salliessa myös hybridityö on mahdollista. Odotamme sinulta: · soveltuvaa teknistä koulutusta, insinööri (AMK) tai diplomi-insinööri · useamman vuoden kokemusta vastaavista suunnittelun tai teknisen asiantuntijan tehtävistä · osaamista liikkuvien työkoneiden suunnittelusta tai muista vaativista kone- ja laiterakenteista · kokemusta suunnitteluprojektien teknisestä ohjaamisesta tai halua kehittyä pääsuunnittelijan vastuisiin · hyvää 3D-suunnitteluohjelmistojen osaamista, esimerkiksi SolidWorks- tai NX-ympäristöstä · kykyä hahmottaa teknisiä kokonaisuuksia, tehdä perusteltuja suunnitteluratkaisuja ja viedä asioita järjestelmällisesti eteenpäin · hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa Eduksi katsomme: · kokemuksen puolustusteollisuuden projekteista tai viranomaisvaatimusten huomioimisesta suunnittelussa · kokemuksen muiden suunnittelijoiden työn ohjaamisesta ja tarkastamisesta · ymmärryksen valmistettavuudesta, kokoonpantavuudesta ja koneenrakennuksen käytännön ratkaisuista Tässä tehtävässä palkka sijoittuu tyypillisesti välille 4 000–4 800 €/kk. Lopullinen palkka määräytyy valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen perusteella. Mitä tarjoamme? Meillä Comatecilla pääset mukaan monipuolisiin ja vaativiin asiakasprojekteihin, joissa voit hyödyntää teknistä osaamistasi ja kehittää sitä edelleen. Työskentelet osana osaavaa ja toisiaan tukevaa asiantuntijatiimiä, ja arjen tukena ovat sekä omat kollegat että laaja comateclainen asiantuntijaverkosto. Panostamme henkilöstömme kehittymiseen ja osaamisen kasvattamiseen aktiivisen tutortoiminnan ja Comatec Academyn avulla. Henkilöstöetuna tarjoamme muun muassa Epassi Flex -liikunta- ja kulttuuriedun sekä laajan työterveyshuollon. Lisäksi palkitsemme onnistumisista ja hyvistä suorituksista Comatec Reward -palkkioilla. Pääset tutustumaan tarkemmin comateclaisiin ja meillä työskentelyyn täältä. Jos haluat ottaa vastuuta vaativista suunnittelukokonaisuuksista ja hyödyntää osaamistasi pääsuunnittelijan roolissa, kuulemme sinusta mielellämme! Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 13.9.2026. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja teemme valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä. Haluatko kuulla lisää tehtävästä? Jos kiinnostuit ja haluat kuulla tarkemmin tehtävän sisällöstä, Lauri ja Juho vastaavat mielellään kysymyksiisi. Lauri Veitonmäki Business Unit Manager +358 40 734 5421 lauri.veitonmaki@comatec.fi Juho Tasanko Business Manager +358 40 723 3411 juho.tasanko@comatec.fi Huomioithan, että edellytämme hakijoilta voimassa olevaa työ- tai oleskelulupaa Suomessa tai EU-alueella. Comatec Group Comatec on 550 ammattilaista työllistävä konserni, jolla on kaksikymmentä toimipaikkaa Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Virossa ja Romaniassa. Alan eturivin insinööritoimistona ratkaisemme teknologiahaasteita yrityksille, jotka tarjoavat parhaita ratkaisuja omille asiakkailleen alasta riippumatta. Erityisen vahvoja comateclaiset ovat työkoneisiin, hyötyajoneuvoihin, teollisuusautomaatioon, meriteollisuuteen ja konemodernisointeihin sekä materiaalinkäsittelyyn, tuotantojärjestelmiin, voimalaitoksiin ja kattiloihin liittyvissä projekteissa. Katseemme on tiukasti kasvussa ja kansainvälistymisessä. Siksi tarvitsemme jatkuvasti uusia asiantuntijoita, erityisesti mekaanisen, sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä projektijohtamisen alueille. Tule mukaan! Lue meistä lisää comatec.fi
ETSIMME NYT TAMPEREEN TURTOLAN MYYMÄLÄÄN OSA-AIKAISTA MYYJÄÄ MYYJÄN TYÖTEHTÄVÄT PUUILOSSA SISÄLTÄVÄT MUUN MUASSA * Asiakaspalvelua Myyjät ovat Puuilon kasvot arkisissa asiakaskohtaamisissa. Asiakaskunta on laaja ja moninainen, joten työpäivä sisältää erilaisia asiakaskohtaamisia ja -tilanteita. Asiakkaamme arvostavat auttamishalua ja ongelmanratkaisukykyä jokaisessa tilanteessa. * Kassa- ja infotyötä Työpäivät sisältävät niin kassa- kuin infotyötä. Infotyöskentelyyn kuuluu asiakkaiden reklamaatioiden käsittelyä, mahdollisten ongelmien ratkaiseminen sekä peräkärryjen vuokraaminen. * Hyllyttämistä ja esillepanoja Yksi myyjän tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa, että kuormat puretaan hyllyyn asiakkaiden saataville. Esillepanojen avulla varmistetaan, että ajankohtaiset tuotteet ovat helposti asiakkaiden näkyvillä ja saatavilla. * Monipuolisia asiakaspalvelutilanteita ja työtehtäviä Puuilon myyjien työtehtävät ovat hyvin monipuolisia sisältäen muun muassa verkkokauppakeräilyä, maton ja metritavaran leikkaamista, kaasujen vaihtoa sekä tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä auttamista. * Siivousta Puuilossa myymälähenkilökunta huolehtii oman myymälänsä siisteydestä. Kerran viikossa on siivouspäivä, minkä lisäksi henkilökunta huolehtii päivittäin yleissiisteydestä asiakas- ja henkilökunnan tilojen osalta. Puuilossa piisaa vauhtia ja radiopuhelimen rätinää, jotka ovat suuri osa Puuilon kulttuuria. Haluat tehdä kaikkia myyjän työtehtäviä ja nautit siitä, että työsi on monipuolista ja vaihtelevaa. Olet valmis hyppäämään välillä trukin puikkoihin nostaaksesi asiakkaalle tupauunin auton kyytiin tai ajamaan siivouskoneella myymälässä. MITÄ PUUILO TARJOAA SINULLE? * Vakituisen työsuhteen ja osa-aikaisen työsuhteen (20h/vko) * Iloisen ja osallistavan työympäristön * Monipuolisen ja vaihtelevan työnkuvan * Laadukkaat työvaatteet ja Sievin turvakengät skannatuilla pohjallisilla * Henkilöstöedut (ePassi ja henkilöstöetujärjestelmä) * Palkkaus TES:n taulukkopalkkaluokka B:n mukaan, jolloin palkka sijoittuu välille 11,16€/h-15,64€/h. Palkan määräytymiseen vaikuttavat aikaisempi työkokemus ja koulutus. Lisäksi maksetaan TES:n mukaiset ilta- ja viikonloppulisät. * Kattavan perehdytyksen ” Minulla oli aivan ihanat perehdyttäjät ja ylipäätään koko työtiimi loistava, sain kaiken tarvittavan neuvon ja avun.” – Myyjä, kesätöissä 2025 Puuilossa * Hyvät etenemismahdollisuudet ”Etenin myyjän tehtävistä apulaismyymäläpäällikön tehtävien kautta myymäläpäällikön tehtäviin” – Myymäläpäällikkö, töissä Puuilossa 6 vuotta MITÄ TOIVOMME SINULTA? * Oma-aloitteista ja reipasta työotetta * Paineensietokykyä, sillä työ on ajoittain hektistä * Kohtuullista tai hyvää fyysistä kuntoa, sillä työ on hyvin fyysistä ja askeleita tulee työpäivän aikana runsaasti, jopa 15 000 askelta * Kiinnostusta Puuilon tuotteita kohtaan, saatat itsekin nikkaroida silloin tällöin * Nautit ihmisten kohtaamisesta ja kykenet toimimaan erilaisissa tilanteissa * Kaupan alan kokemus katsotaan eduksi, muttei ole pakollista. * Mahdollisuutta työskennellä aikavälillä 6-21 arkisin sekä viikonloppuisin Tuemme tavoitetta savuttomasta Suomesta 2030, emmekä käytä työaikana mitään tupakkatuotteita. OLISITKO SINÄ TURTOLAN PUUILON UUSI TYÖKAVERI? Lähetä hakemuksesi meille pikimmiten oheisesta linkistä. Myy itsesi meille * Vapaamuotoisella hakemuksella * CV:llä * Vapaaehtoisella videoesittelyllä Hae viimeistään sunnuntaihin 13.9.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana, haastattelemme sopivia hakijoita ja saatamme tehdä valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten jätä hakemuksesi mahdollisimman pian. Turtolan myymäläpäällikkö Jouko Auvinen puh 040 509 6797 kertoo tarvittaessa lisää meistä, avoimesta tehtävästä ja myymälästään arkisin klo 9-15. Tuutko töihin? En...Tuun!
Rakennamme teollisuuden ja kriittisen infrastruktuurin kestävää tulevaisuutta tehokkaasti ja turvallisesti. Sähköistyksen, instrumentoinnin, automaation ja digitalisaation elinkaarikumppanina parannamme asiakkaidemme tuottavuutta, toimintavarmuutta ja vastuullisuutta. Luotettavat ja laadukkaat ratkaisumme koostuvat laaja-alaisesta teknologiaosaamisesta, joustavasta toteutuksesta, muutosta vauhdittavista ohjelmistoista sekä ennakoivista ylläpito- ja elinkaaripalveluista. Haemme Sales Traineeta myyntiorganisaatioomme vahvistamaan kasvavaa Insta Industrya. Tässä roolissa pääset rakentamaan uraasi teollisen myynnin ammattilaisena osana kokenutta myyntitiimiämme. Sales Traineena osallistut asiakkuuksien kehittämiseen ja uusasiakashankintaan. Teet yhteistyötä erityisesti myyntipäälliköiden, myyntisegmenttien johtajien ja liiketoimintayksikön asiantuntijoiden kanssa. Tehtävässä pääset tutustumaan teollisuuden, energian ja kriittisen infrastruktuurin asiakkaisiin sekä laajoihin teknologia- ja palveluratkaisuihimme. Tuet myyntitiimiä myyntiputken hallinnassa, asiakastapaamisten valmistelussa, tarjousten koordinoinnissa, markkina- ja kilpailijatiedon keräämisessä sekä asiakassuhteiden kehittämisessä. Samalla pääset kehittämään omaa kaupallista osaamistasi ja kasvamaan vähitellen yhä vastuullisempiin myynnin tehtäviin kohti Sales Engineer ja Sales Manager-rooleja. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä myynnin, markkinoinnin, liiketoimintayksiköiden sekä muiden asiantuntijoidemme kanssa. Saat tueksesi kokeneita kollegoita, jotka auttavat sinua ymmärtämään asiakkaidemme liiketoimintaa ja ratkaisuiden rakentamista osana myyntiä. Tehtävä on 6kk määräaikainen tehtävä. Tavoitteemme on, että trainee-jakson jälkeen jatkat meillä vakituisessa tehtävässä. Toimipisteesi sijaitsee Tampereella, ja tarjoamme mahdollisuuden joustavaan hybridityöhön. Tehtävä sisältää myös asiakastapaamisia ja matkustamista Suomessa. Tehtävän palkkaus määräytyy osaamisesi ja kokemuksesi pohjalta. Aloittaa voit joustavasti syksyn aikana. MIKSI INSTA INDUSTRYLLE? Installa sinua odottavat automaation, instrumentoinnin, sähköistyksen, digitalisaation ja kyberturvallisuuden osaavat asiantuntijat. Yhdessä tekeminen, halu kehittyä ja hyvä työporukka ovat suurin vahvuutemme. Kasvamme tavoitteellisesti useilla markkinasektoreilla Suomessa ja kansainvälisesti. Olemme: Yhteiskunnan turvallistaja: turvaamme Installa kriittisen infrastruktuurin kuten energiatuotannon, sähköverkkojen ja puhtaan veden jatkuvuutta. Yli 3 miljoonaa suomalaista on vesihuollon järjestelmiemme piirissä. Kokonaistoimitusten vahva osaaja: hallitsemme ja toteutamme kaikki automaation ja sähköistyksen kokonaisprosessin vaiheet suunnittelusta keskusvalmistukseen, asennuksiin ja kunnossapitoon asiakkaidemme luotettuna kumppanina. Puhtaan siirtymän tekijä: olemme mukana muuttamassa yhteiskuntaa energiatehokkaammaksi, tukemassa uusiutuvan energian tuottamista ja vaikuttamassa energialaitosten optimaaliseen toimivuuteen. "Parasta Instan myyntitiimissä on kivat työkaverit, rento mutta tavoitteellinen ilmapiiri, sekä työn monipuolisuus ja merkityksellisyys. Täällä oman työn kautta pääsee kehittämään liiketoimintaa, joka vaikuttaa moniin arjen kannalta tärkeisiin toimintoihin." -Elisa, kevään Marketing Trainee ja nykyisin vakituinen Digital Marketing Specialist myynti- ja markkinointitiimissä. TOIVOMME SINULTA Olet energinen ja tavoitteellinen tulevaisuuden myynnin ammattilainen, joka haluaa kehittää osaamistaan uusasiakashankinnassa, asiakkuuksien johtamisessa ja ratkaisumyynnissä. Olet kiinnostunut teknologiasta, teollisuudesta ja asiakkaiden liiketoiminnan kehittämisestä. Voit olla opintojesi loppuvaiheessa tai hiljattain valmistunut diplomi-insinööri esimerkiksi tuotantotaloudesta tai teknisiltä aloilta. Ennen kaikkea arvostamme oppimiskykyä, oma-aloitteisuutta ja kiinnostusta tavoitteelliseen myyntiin. Sinulla on lisäksi: * Soveltuvat korkeakouluopinnot tai hiljattain suoritettu korkeakoulututkinto * Ymmärrystä esim. opintojen kautta automaatio- ja sähköaloista tai muuten teollisuudesta * Kiinnostus myyntiin, asiakkuuksien kehittämiseen ja liiketoimintaan * Hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot * Analyyttinen ja aktiivinen työskentelyote * Kyky oppia uusia asioita ja omaksua teknisiä kokonaisuuksia * Asiakaslähtöinen ajattelutapa * Sujuva kirjallinen ja suullinen suomen ja englannin kielen taito Katsomme eduksi aiemman kokemuksen myynnistä sekä teknisistä tehtävistä teollisuuden toimintaympäristössä. Myös ruotsin kielen osaamisesta on hyötyä tehtävässä, mutta se ei ole välttämätöntä. ME INSTALLA Ihmiset, osaaminen ja vastuullisuus ovat yrityskulttuurimme ytimessä. Suomalaisena yli 65-vuotiaana perheyhtiönä juuremme ulottuvat vakaasti Tampereen maaperään, josta olemme kasvaneet kansainvälistyväksi lähes 1400 asiantuntijan yhteisöksi. Yhdistämme huippuosaamisen ja modernin teknologian luodaksemme ratkaisuja, jotka vahvistavat kriittistä turvallisuutta ja varmistavat yhteiskunnan sujuvan toiminnan. Arkeamme ja toimintakulttuuriamme ohjaavat arvomme oppiminen, luottamus ja yhdessä tekeminen. Teemme jokaisen työn niin, että siihen on lupa luottaa, ja kannamme vastuun jokaisesta instalaisesta. Kehitämme jatkuvasti osaamistamme ja luomme asiakkaillemme ratkaisevan vaikutuksen nyt ja tulevaisuudessa. KIINNOSTUITKO? Jätä hakemuksesi mahdollisimman pian, mutta viimeistään 21.9.2026. Haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana ja teemme rekrytointipäätöksen heti sopivan henkilön löydyttyä. Halutessasi voit liittää hakemukseesi alustavan palkkatoiveraamisi, mutta voimme keskustella tästä myös rekrytointiprosessin aikana. Mikäli sinulla on kysymyksiä tehtävään liittyen, voit olla yhteydessä myynti- ja markkinointijohtajaan Sanna Rantaseen sanna.rantanen(at)insta.fi. Rekrytointiprosessista lisätietoa antaa rekrytointiasiantuntija Emma Kurki, emma.kurki(at)insta.fi. Meille työsuhteeseen tuleville tehdään perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys ja huumausainetesti ennen työsuhteen alkamista. JÄITKÖ VIELÄ MIETTIMÄÄN? Lue lisää meistä! ➡️Insta - monipuolinen automaation- ja sähköistyksen osaaja ➡️Tutustu Instan asiakkaisiin ➡️ Instalaiset - lue lisää osaajistamme! ➡️Asiantuntijablogit Insta on turvallisen ja kestävän tulevaisuuden ratkaisija. Olemme edelläkävijä ja luotettava kumppani teollisuuden, puolustuksen, ohjelmistokonsultoinnin ja kyberturvallisuuden asiakkaillemme. Yhdistämällä huippuosaamisen ja älykkään teknologian kehitämme turvallisuutta ja suorituskykyä yhä nopeammin muuttuvassa digitalisoituvassa maailmassa. Ihmiset, osaaminen ja vastuullisuus ovat toimintakulttuurimme perusta. Lisätietoja: www.insta.fi
Hei sinä tavoitteellisesta esihenkilötyöstä nauttiva myynnin ammattilainen! Haemme nyt Tampereella kauppakeskus Ratinassa sijaitsevaan Synsam Ratina -optikkoliikkeeseen APULAISMYYMÄLÄPÄÄLLIKKÖÄ, osaksi iloista ja osaavaa tiimiä! Oletko seuraava tähtemme huippubrändien maailmassa, jossa vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat keskiössä? Oletko koskaan miettinyt toimivasi alalla, jossa yhdistyy muoti, tyyli, terveys ja laatu? Haluatko olla auttamassa ihmisiä antamalla vinkkejä ja ratkaisuja sekä näkemiseen että tyyliin liittyvissä kysymyksissä? Onko sinulle sydämen asia, että asiakas lähtee liikkeestä iloisena ja uudistuneena? Jos vastasit kyllä, olet todennäköisesti hakemamme henkilö! APULAISMYYMÄLÄPÄÄLLIKÖN ROOLI SYNSAMILLA Tässä tehtävässä toimisit myyntityön ja optikkoliikkeen monipuolisten työtehtävien lisäksi myymäläpäällikön oikeana kätenä - auttaen arjen sujuvoittamisessa sekä tuuraillen häntä mm. lomien aikana. Arki koostuu tiimipalavereista, perehdytyksestä, sekä ennen kaikkea myynnistä ja tiimin huikean fiiliksen ylläpitämisestä kannustamalla ja valmentamalla yhdessä liikevastaavan kanssa. Tehtävässä on tärkeää myös osata seurata lukuja ja reagoida niihin tarvittaessa. Apulaismyymäläpäällikön työtehtäviin kuuluu ajoittain myös jonkin verran työvuorosuunnittelua, ja arvostamme jos sinulta löytyy siitä aiempaa kokemusta. MITÄ ETSIMME Voit olla taustaltasi esimerkiksi kaupan alan ammattilainen tai optikko/optometristi. Etsimme tehtävään henkilöä, jolla on erinomaiset sosiaaliset taidot, ja joka on kaupallinen, sanavalmis, sekä reipas ja energinen. Toivomme, että tunnistat itsesi seuraavista: * Olet tuloshakuinen ja tavoitteellinen - asetat tavoitteet korkealle, haluat ylittää odotukset, ja ymmärrät lukujen merkityksen liiketoiminnassa * Olet myynnillinen ja kilpailuhenkinen * Näet mahdollisuuksia ja nautit, kun asiat tapahtuvat * Olet innovatiivinen ja luot positiivista fiilistä ympärillesi Toivomme, että inspiroidut ja olet parhaimmillasi muodin ja tyylin maailmassa. Olet loistava asiakaspalvelija, etkä ujostele kartoittaa asiakkaan tarpeita tai ehdottaa hänelle rohkeita ratkaisuja, ensisijaisesti erinomaista Lifestyle-sopimustamme. Toimit sujuvasti suomen ja englannin kielillä, muu kielitaito katsotaan eduksesi. Olet hakemamme henkilö, jos sinulla on aitoa paloa esihenkilötyötä kohtaan ja motivoidut monipuolisista optikkoliikkeen tehtävistä. Katsomme eduksi työtehtävää tukevan koulutuksen tai aikaisemman työkokemuksen vastaavan tyyppisistä tehtävistä. Ei haittaa, vaikkei sinulla olisi vielä optisen alan kokemusta, me perehdytämme sinut työhön! Työ on kokoaikainen (37,5h/vko) ja työajat sijoittuvat liikkeen aukioloaikojen mukaisesti. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva (vakituinen) ja alkaa sopimuksen mukaan. Palkkaus tehtävässä pohjautuu kaupan alan työehtosopimukseen ja optikkotaustaisilla optikoiden työehtosopimukseen. Tunnistitko itsesi? Esittele rohkeasti itsesi lähettämällä hakemuksesi ja CV palkkatoivomuksineen mahdollisimman pian kohdasta "Jätä hakemus tästä!", kuitenkin viimeistään 20.9.2026. Huomioithan, että pyrimme käsittelemään hakemuksia jo hakuaikana ja saatamme edetä rekrytoinnissa heti sopivan henkilön löydyttyä. Ethän siis odota viimeistä hakupäivää, vaan lähetä hakemuksesi heti. Tarvittaessa lisäkysymyksiin vastaavat Synsam Ratinan myymäläpäällikkö Milja Hulkki, milja.hulkki@synsam.fi sekä aluejohtaja Outi Salakari, outi.salakari@synsam.fi. Huomioithan ystävällisesti, että vastaanotamme työhakemukset sähköpostin sijaan hakusivun kautta. Katso myös www.synsam.fi Vuonna 1968 perustettu Synsam Group on yksi Euroopan johtavia optisen vähittäiskaupan ketjuja ja tarjoaa laajan valikoiman ainutlaatuisia silmänterveyden ja silmälasimuodin ratkaisuja, jotka rakentuvat asiakkaiden tarpeiden ja elämäntyylin mukaisesti. Synsam-ketjussa työskentelee Pohjoismaissa n. 5600 ammattilaista ja sen liikevaihto on n. 7,3 miljardia SEK (kesäkuuhun 2026 päättyvä 12 kuukauden jakso). Ketjuun kuuluu 600 optikkoliikettä, jotka toimivat Synsamin, AI Eyewear ja Tanskassa Profil Optikin brändien alla. Synsam Group on onnistunut toiminnan digitalisoinnin ja innovatiivisten konseptien kautta saavuttamaan toimialansa parasta kasvua ja kannattavuutta Euroopassa.
Haluatko päästä mukaan suunnittelemaan liikkuvien työkoneiden, hyötyajoneuvojen ja muun liikkuvan kaluston sähköjärjestelmiä monipuolisissa projekteissa? Etsimme nyt sähkösuunnittelijaa vahvistamaan Tampereen tiimiämme. Meillä Comatecilla pääset työskentelemään monipuolisissa asiakasprojekteissa, joissa suunnittelutyölläsi on näkyvä rooli toimivien ja kestävien teknisten ratkaisujen kehittämisessä. Tehtävässä on mahdollisuus hybridityöhön tehtävän ja projektin tarpeiden mukaan. Työnkuvasi voi sisältää esimerkiksi: · sähkösuunnittelua liikkuvan kaluston asiakasprojekteissa · piirikaavioiden, johtosarjojen ja sähköjärjestelmien suunnittelua sekä komponenttien valintaa · yhteistyötä asiakkaiden, projektitiimien ja muiden suunnittelualojen asiantuntijoiden kanssa · uusien tuotekehitys- ja asiakasprojektien suunnittelutehtäviä sekä olemassa olevien tuotteiden päivityksiä Odotamme sinulta: · soveltuvaa sähkötekniikan koulutusta, esimerkiksi insinöörin tai diplomi-insinöörin tutkintoa · kokemusta käytännön sähkösuunnittelusta · nykyaikaisten sähkösuunnitteluohjelmien hallintaa, esimerkiksi piirikaavioiden, johtosarjojen ja sähköjärjestelmien suunnitteluun soveltuvien työkalujen käyttöosaamista · kokemusta liikkuvista työkoneista, ajoneuvoista tai vastaavista teknisistä ympäristöistä · sujuvaa suomen kielen taitoa ja hyvää englannin kielen taitoa · kykyä toimia asiakasrajapinnassa ja kommunikoida sujuvasti · sähköasentajan tausta katsotaan eduksi Tässä tehtävässä palkka sijoittuu välille 3 300–4 300 €/kk. Lopullinen palkka määräytyy valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen perusteella. Pääset tutustumaan tarkemmin comateclaisiin ja meillä työskentelyyn täältä. Mitä tarjoamme? Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän, jossa pääset kehittämään osaamistasi vaihtelevissa asiakasprojekteissa kokeneiden asiantuntijoiden kanssa. Saat tueksesi osaavan kollegaverkoston sekä mahdollisuuden vaikuttaa omaan työnkuvaasi projektien ja osaamisesi kehittymisen myötä. Panostamme henkilöstömme kehittymiseen ja osaamisen kasvattamiseen aktiivisen tutortoiminnan ja Comatec Academyn avulla. Tarjoamme henkilöstöetuna muun muassa Epassi Flex -liikunta- ja kulttuuriedun sekä laajan työterveyshuollon. Lisäksi palkitsemme onnistumisista ja hyvistä suorituksista Comatec Reward -palkkioilla. Jos haluat yhdistää sähkösuunnittelun osaamisesi liikkuvien työkoneiden ja ajoneuvojen kehittämiseen, kuulemme sinusta mielellämme! Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi ja CV:si meille rekrytointijärjestelmämme kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 17.9.2026. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana ja etenemme sopivien hakijoiden kanssa nopeasti. Lisätietoja tehtävästä antaa Business Manager Toni Ollikka, p. +358 50 482 1848, toni.ollikka@comatec.fi. Comatec Group Comatec on 550 ammattilaista työllistävä konserni, jolla on kaksikymmentä toimipaikkaa Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Virossa ja Romaniassa. Alan eturivin insinööritoimistona ratkaisemme teknologiahaasteita yrityksille, jotka tarjoavat parhaita ratkaisuja omille asiakkailleen alasta riippumatta. Erityisen vahvoja comateclaiset ovat työkoneisiin, hyötyajoneuvoihin, teollisuusautomaatioon, meriteollisuuteen ja konemodernisointeihin sekä materiaalinkäsittelyyn, tuotantojärjestelmiin, voimalaitoksiin ja kattiloihin liittyvissä projekteissa. Katseemme on tiukasti kasvussa ja kansainvälistymisessä. Siksi tarvitsemme jatkuvasti uusia asiantuntijoita, erityisesti mekaanisen, sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä projektijohtamisen alueille. Tule mukaan! Lue meistä lisää: comatec.fi
Haemme asiakkaallemme kokenutta layout-suunnittelun ammattilaista sähköasema- ja sähkönsiirtoratkaisujen suunnittelutehtäviin. Tehtävässä vastaat sähköasemien ja STATCOM-järjestelmien layout-suunnittelusta, 3D-mallinnuksesta sekä laitteiden sijoittelun ja eri suunnittelualojen rajapintojen yhteensovittamisesta. Työhön kuuluu myös kokoonpano- ja asennuspiirustusten laatimista sekä suunnittelun tukemista projektin eri vaiheissa. Työskentelet pääasiassa asiakkaamme tiloissa Tampereella. Tehtävässä noudatetaan hybridimallia, jossa työskennellään toimistolla 2–3 päivänä viikossa. Työtehtäviisi kuuluu esimerkiksi: * sähköasemien ja sähkönsiirtoratkaisujen layout-suunnittelu sekä laitekokonaisuuksien 3D-mallinnus * laitteiden sijoittelun, asennettavuuden, huollettavuuden, tilantarpeiden ja suojaetäisyyksien huomioiminen suunnittelussa * kokoonpano- ja asennuspiirustusten sekä muun teknisen dokumentaation tuottaminen * BIM-koordinoinnin ja mallien yhteensovittamisen tukeminen * yhteistyö projektitiimin, toimittajien, asiakkaan ja työmaan sidosryhmien kanssa * osallistuminen tarjousvaiheen suunnitteluun, toimitusprojekteihin, suunnittelukatselmointeihin sekä työmaavaiheen tekniseen tukeen Odotamme sinulta: * vahvaa käytännön kokemusta Revitin ja SolidWorksin käytöstä * kokemusta layout-suunnittelusta sekä 3D-mallinnuksesta sähköasema-, sähkönsiirto- tai energia-alan tehoelektroniikkaprojekteissa * kokemusta kokoonpano- ja asennuspiirustusten laatimisesta * ymmärrystä laitesijoittelusta, teknisten rajapintojen hallinnasta sekä suunnittelussa huomioitavista tila- ja suojaetäisyysvaatimuksista * hyvää ymmärrystä BIM-koordinoinnista ja mallien yhteensovittamisesta * sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa * oma-aloitteista työskentelyotetta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja Eduksi katsomme: * kokemusta venttiilirakenteista, jäähdytysjärjestelmistä, putkistoista tai työmaa-asennuksiin liittyvästä suunnittelusta * kokemusta sähköasemalaitteiden mekaanisesta integroinnista Tässä tehtävässä palkka sijoittuu välille 4 000–5 500 €/kk. Lopullinen palkka määräytyy valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen perusteella. Mitä tarjoamme sinulle? Panostamme henkilöstömme kehittymiseen ja osaamisen kasvattamiseen aktiivisen tutortoiminnan ja Comatec Academyn avulla. Tarjoamme henkilöstöetuna muun muassa Epassi Flex -liikunta- ja kulttuuriedun sekä laajan työterveyshuollon. Lisäksi palkitsemme onnistumisista ja hyvistä suorituksista Comatec Reward -palkkioilla. Voit tutustua tarkemmin comateclaisiin ja meillä työskentelyyn täältä. Jos haluat hyödyntää layout-suunnittelun ja 3D-mallinnuksen osaamistasi vaativissa sähkönsiirron ja sähköasemaympäristöjen ratkaisuissa, kuulemme sinusta mielellämme! Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi ja CV:si meille rekrytointijärjestelmämme kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 20.9.2026. Huomioithan, että edellytämme hakijoilta voimassa olevaa työ- tai oleskelulupaa Suomessa tai EU-alueella. Lisätietoja tehtävästä antaa Business Unit Manager Mikael Ranta puhelimitse 27.8 klo 14–15 ja 2.9 klo 9–10 📞 050 911 5017 📧 mikael.ranta@comatec.fi Comatec Group Comatec Group työllistää noin 550 osaajaa lähes kahdessakymmenessä toimipaikassa Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Virossa ja Romaniassa. Tarjoamme suunnittelu-, asiantuntija- ja projektinhallintapalveluja teknologiateollisuuden tarpeisiin. Olemme parhaimmillamme muun muassa liikkuvien työkoneiden, hyötyajoneuvojen, teollisuusautomaation, meriteollisuuden, modernisoinnin, materiaalinkäsittelyn, tuotantojärjestelmien sekä energia- ja prosessiteollisuuden projekteissa. Kasvamme ja kansainvälistymme määrätietoisesti, ja etsimme jatkuvasti uusia osaajia erityisesti mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnitteluun sekä projektinhallintaan. Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden teknisiä ratkaisuja! Lue lisää: comatec.fi
Haluaisitko laittaa persoonasi peliin tavoitteellisessa myyntityössä? Viihdytkö työporukassa, jossa on kannustava ja välitön meininki? Onko kiikarissa työ, jossa pääset itse vaikuttamaan ansaintaan? Kuulostaa ihan siltä, että voisit olla uusi työkaverimme – etsimme nimittäin Bilarille automyyjiä Tampereen myymälään! Mikä on Bilar99? Olemme käytettyihin autoihin erikoistunut autoliikeketju, joka haluaa tehdä asioita uudella, raikkaalla tavalla. Keskitymme pääosin ekologisiin, uudehkoihin autoihin. Vaihtoautovarastomme kattaa nykyisin yli 1 500 myytävää autoa, joista suuri osa on sähkö- ja hybridiautoja. Olemme kasvaneet nopeasti yhden liikkeen autokaupasta valtakunnalliseksi ketjuksi. Kasvu jatkuu yhä, ja mukanamme pääset kasvamaan itsekin! Yhteinen päämäärämme on ylittää asiakkaan odotukset autokaupoilla ja rakentaa kumppanuuksia, joiden myötä auto vaihtuu meillä myös tulevissa elämän käänteissä. Tavoitteenamme on tarjota autokaupan paras asiakaskokemus, ja yhtä lailla tähtäämme myös parhaaseen työntekijäkokemukseen. Arvojamme ovat rehellisyys, avoimuus ja ihmisten kunnioitus ja halu oppia ja menestyä. Niitä haluamme vaalia kaikissa asiakas-, työ- ja yhteistyösuhteissa. Millaisesta myyntityöstä on kysymys? Meillä Bilar99:llä teet käytettyjen autojen myyntiä monikanavaisesti myymälässä, chatissa, sähköpostilla, WhatsApissa ja puhelimitse. Tyypilliseen työpäivään kuuluu lisäksi esimerkiksi vaihdossa tulevien autojen tarkastusta, vaihtoautojen hinnoittelua sekä yhteydenpitoa eri yhteistyökumppaneiden, kuten korjaamoiden kanssa. Ympärilläsi työskentelee avulias ja avoin työporukka myymälässä, jossa on lisäksesi muita myyjiä, myyntiavustaja sekä myyntipäällikkö, joka toimii esihenkilönäsi. Työ on monipuolista ja vastuullista, yhdessä jaamme onnistumisia ja ideoita sekä ratkomme ongelmatilanteita. Työaikasi on 37,5 tuntia viikossa ja työaika ajoittuu myymälän aukioloaikojen mukaan. Myymälämme ovat auki arkisin kello 10–18 ja lauantaisin kello 10–16. Joskus kaupan saaminen edellyttää, että olet valmis joustamaan hieman aukioloaikojen ulkopuolelle. Sinulla on työssäsi selkeät myyntitavoitteet, joiden edistymistä seuraat säännöllisesti esihenkilösi kanssa. Alussa tavoitteesi ovat luonnollisesti matalammalla ja niitä nostetaan sitä mukaa, kun kehityt myyntityössäsi. Aiempi kokemus myynnistä ei ole välttämätön, mutta aikaisempi menestyksekäs myyntityö katsotaan eduksesi. Mutta kuitenkin palvelualttiilla ja periksiantamattomalla asenteella pääsee jo pitkälle. Meillä kaupan mahdollisuuksia on tunnetusti paljon – ei kun tarttumaan niihin! Miksi minun kannattaisi hakea töihin juuri Bilar99:lle? ❤️ Pääset töihin tavoitteelliseen ja kunnianhimoiseen porukkaan, jossa jokainen pyrkii parhaisiin mahdollisiin tuloksiin yhdessä. Välillämme on sisäistä leikkimielistä kilpailua, joka synnyttää hyviä tuloksia myyntityössä. 🏆 Olemme Great Place to Work -sertifiotu™ työpaikka! Peräti 90 % työntekijöistämme pitää meitä loistavana työpaikkana ja suosittelevat meitä. Tämä arvostettu tunnustus perustuu henkilöstötutkimukseen, jossa korostuvat tiimihenki, avoimuus ja mahdollisuudet kehittyä. Emme ole vain loistava työpaikka, vaan myös asiakkaamme ovat samaa mieltä! Bilar nousi AutoBildin teettämässä valtakunnallisessa palvelututkimuksessa ykkössijalle, mikä kertoo positiivisesta kulttuurista ja aidosta ihmisiä kunnioittavasta palveluasenteestamme. 🤝 Meillä on matala hierarkia ja avoin ilmapiiri, jossa jaetaan tietoa ja tuetaan toisiaan. Työkaverit ovat helposti lähestyttäviä ja yhteistyö sujuu mutkattomasti. Hyväksymme myös sen, että joskus sattuu virheitä – yhdessä korjataan ja mietitään, mitä niistä opitaan. 🚀 Haluamme, että meillä jokainen työntekijä pääsee kasvamaan ammattilaisena. Tarjoamme aina työsuhteen alkuun perusteellisen myyntikoulutuksen sekä yksilöllistä koulutusta aina silloin, kun sitä tarvitset. Kun kokemuksesi karttuu ja tahtotilaa riittää, edessäsi on kiinnostava urapolku myymälävastaavaksi, myyntipäälliköksi ja edelleen vaikkapa aluepäälliköksi, ostajaksi tai koulutus- ja hallintotehtäviin. 💰Onnistumiset myynnissä näkyvät suoraan tililläsi. Palkkauksesi muodostuu pohjapalkasta (700e/kk) lisäksi bonusjärjestelmästä ( 0e-900e/kk) ja itse provisioista, joista muodostuu isoin euromäärä. Keskimäärin aloittavien automyyjiemme kuukausipalkat liikkuvat 3 500 euron paikkeilla, aktiivisimmat myyjämme tienaavat 5000–8000 euroa kuussa. Työsuhteen alussa on myös takuupalkka 3 ensimmäiselle kuukaudelle. 🚤 Lisäksi saat meiltä kattavat työsuhde-edut kuten lounas- ja virike-edun, pyöräedun, auton ostoedun, yhteisiä palloiluvuoroja sekä mahdollisuuden käyttää firman veneitä. Osa eduista tulee voimaan 6 kuukauden jälkeen koeajan loputtua. Kuulostaa hyvältä! Entä mitä toivoisitte minulta? ✅ Nautit ihmisten kohtaamisista ja olet omillasi kun pääset laittamaan oman persoonasi peliin ✅Olet aktiivinen ja tavoitteellinen tekijä. Aina kauppa ei tule helpolla, vaikka meillä mahdollisuuksia siihen riittääkin. Olet valmis käärimään hihat ja menemään tavoitteita kohti rohkeasti. ✅ Sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja positiivinen palveluasenne. Olet yhtä mieltä kanssamme siitä, että palvelu on onnistunutta, kun se ylittää asiakkaan odotukset! ✅Pystyt hallitsemaan monia asioita yhtä aikaa, sillä työnkuvaasi kuuluu yhteistyötä samanaikaisesti useiden eri asiakkaiden ja yhteistyötahojen kanssa. ✅ Sinulla on B-ajokortti, jotta saat tarvittaessa hurautettua autoja paikasta toiseen. Kiinnostuin! Miten haku etenee? ✅ Hakuaika päättyy 9.9.2026, mutta käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana. ✅ Jos vaikutat porukkaamme sopivalta tekijältä, kutsumme sinut haastatteluun ja pyydämme sinulta vielä lyhyen videotervehdyksen, jos et lähettänyt sellaista jo hakemusvaiheessa. ✅ Hakuajan päättymisen jälkeen ilmoitamme kaikille hakijoille valinnoista. Etsimme motivoituneita ja energisiä tyyppejä, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä kanssamme juuri Bilarilaisena. Henkilökuntamme on autoalan terävintä kärkeä. Jos olet valmis ottamaan seuraavan askeleen urallasi ja liittymään dynaamiseen tiimiimme, haluamme kuulla sinusta! Tervetuloa Bilarille! Lisätietoja: Myyntipäällikkö Olli Juhola: 0503002762
Insta on turvallisen ja kestävän tulevaisuuden ratkaisija. Toimimme kannattavasti teollisuuden, puolustuksen, ohjelmistokonsultoinnin ja kyberturvallisuuden alueilla ja kasvamme kannattavasti. Kasvoimme vuonna 2025 jo 15. perättäistä vuotta ja kasvua oli 12,2 % edelliseen tilikauteen verrattuna. Liikevoitto oli 14,6 M€ (7,4 % liikevaihdosta) ja nettotulos 13,0 M€ (6,6 %). Myös liikevaihto saavutti uuden ennätystason, yli 197,8 M € – osoitus luottamuksesta, jota asiakkaamme meihin kohdistavat. Haemme Installe Application Specialistia konsernitason sovellustukitiimiin Tampereelle Sarankulmaan. Osana sisäistä Insta Groupin ICT-yksikköä Sovellustuen tiimimme hoitaa konsernitason sovellustukea vastaten yhteisistä järjestelmistä ja on siten keskeisessä roolissa takaamassa ja varmistamassa kaikkien instalaisten toimivan työarjen. Pääset vastaamaan tehtävässä muun muassa: · Toiminnanohjausjärjestelmän kehittämisestä ja konfiguroinnista (pääasiallinen vastuu) · Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotosta ja ylläpidosta · Liiketoimintalähtöisestä kehittämisestä sekä muista kehittämisprojekteista · Käyttäjien tukemisesta ja kouluttamisesta · Uusien järjestelmäversioiden testauksen hallinnoinnista testauksineen · Sisäisestä ja ulkoisesta sidosryhmäyhteistyöstä Työpajojen vetäminen niin kasvokkain kuin virtuaalisesti on sinulle luontevaa ja sinulla on hyvät fasilitointitaidot. Liiketoimintalähtöisyys ja ratkaisukeskeisyys ovat sinulle tuttuja toimintatapoja. Haluatkin olla proaktiivisesti mukana ja käydä vuoropuhelua monien eri sisäisten sidosryhmien kanssa. Teet työtäsi liiketoimintalähtöisesti ja selvität proaktiivisesti asiat, joita et vielä tiedä. Kerrytät ymmärrystäsi liiketoimintojen tarpeista, jotta voit pohtia tarpeita vastaavat, järjestelmän mahdollistamat ratkaisut myös pidemmällä aikavälillä ja saatat ne toteutukseen myös käytännön tasolla. Sinulla on kyky solmia uusia sekä ylläpitää erinomaisia olemassa olevia vuorovaikutussuhteita useiden eri sidosryhmien ja järjestelmätoimittajan edustajien kanssa sekä jakaa osaamistasi yhteiseksi hyödyksi. Lopullinen tehtävänkuva sekä osaamisen ja kokemuksen huomioiva kannustava palkkaus määräytyy valittavan henkilön osaamisprofiilin perusteella. Tuothan hakemuksessasi rohkeasti esiin niin osaamistasi kuin kokemustasi! Tehtävä on vakituinen ja mahdollistaa hybridityöskentelyn. Toivomme kuitenkin, että työskentelisit mielellään säännöllisesti Tampereen Sarankulman kampuksellamme lähellä liiketoimintaa. MEIDÄN TIIMI Sovellustuen tiimimme koostuu tällä hetkellä viidestä asiantuntijasta. Tiimissä on osaamista hyvin laajalti eri osa-alueilta, joten pääset oppimaan ja haastamaan omia taitojasi kollegoiden kanssa. Teemme paljon yhteistyötä ja opimme toisiltamme. Kuulemme mielellämme myös ideoita sinulta. "Parasta työssäni on monipuoliset tehtävät. Välillä pääsee haastamaan omia taitojaan ja ratkomaan isompiakin ongelmia ja välillä taas päivät kuluvat rutiininomaisempien tehtävien parissa. Teemme tiiminä yhdessä töitä isojen asioiden parissa." Eero, Application Support Manager TARJOAMME SINULLE · Mahdollisuuden kehittyä tavoitteellisesti kasvavassa ja kansainvälistyvässä yrityksessä · Aidot vaikutusmahdollisuudet matalahierakisessa organisaatiossa · Merkityksellisen roolin yhteiskuntakriittisten toimialojen ja suomalaisen teollisuuden parissa · Perheyrityksen ihmisläheisen kulttuurin, jossa joustamme myös sinun suuntaasi · Kannustavan työyhteisön ja osaavat kollegat, joiden kanssa tehdä yhteistyötä ja joilta saada tukea · Kattavaan etupakettiimme sisältyy esimerkiksi liikunta-, kulttuuri- ja terveysetuja, tuettu lounas, ilmainen pysäköinti toimistolla ja kuntosali, laaja työterveyshuolto, vapaa-ajan tapaturmavakuutus sekä henkilöstörahasto ja kollektiivinen tulospalkkiomalli. TEHTÄVÄSSÄ MENESTYMINEN EDELLYTTÄÄ Sinulla on mielellään yli 5 vuotta aikaisempaa kokemusta toiminnanohjausjärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä, joista vähintään osa koskee IFS-järjestelmää, sekä soveltuva koulutustausta (esim. DI, tietojärjestelmätieteiden KTM tai vastaava). Eduksi katsotaan edellä mainittu kokemus kansainvälisessä kontekstissa. Sinulla on sujuva suomen- ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä erinomaiset tietotekniset valmiudet. Olet hyvä fasilitaattori mutta pidät myös rutiininomaisista käytännön tehtävistä ja viet uudet toiminnallisuudet toteutukseen. Sinulla on vahvat näytöt vähintään seuraavista osaamisalueista: · Toiminnanohjausjärjestelmän/-ien kehittämisestä ja konfiguroinnista · Toiminnanohjausjärjestelmän/-ien käyttöönotosta ja ylläpidosta · IFS-järjestelmäosaaminen · Liiketoimintalähtöinen toiminnan ja prosessien kehittäminen · Projektinhallinta- ja fasilitointi · Vuorovaikutusosaaminen Olet tyyliltäsi kaltaisemme tiimipelaaja, joka haluaa laittaa itsensä likoon joukkueen vuoksi. Vastaavasti voit luottaa tiimisi ja muiden instalaisten tukeen. ME INSTALLA Ihmiset, osaaminen ja vastuullisuus ovat yrityskulttuurimme ytimessä. Suomalaisena yli 65-vuotiaana perheyhtiönä juuremme ulottuvat vakaasti Tampereen maaperään, josta olemme kasvaneet kansainvälistyväksi yli 1300 asiantuntijan yhteisöksi. Yhdistämme huippuosaamisen ja modernin teknologian luodaksemme ratkaisuja, jotka vahvistavat kriittistä turvallisuutta ja varmistavat yhteiskunnan sujuvan toiminnan. Kun arjessasi ei tapahdu mitään odottamatonta, me yli tuhat instalaista olemme onnistuneet työssämme. Arkeamme ja toimintakulttuuriamme ohjaavat arvomme oppiminen, luottamus ja yhdessä tekeminen. Teemme jokaisen työn niin, että siihen on lupa luottaa ja kannamme vastuun yrityksenä jokaisesta instalaisesta. Luomme yhdessä, monialaista syväosaamista hyödyntäen voittavia tuotteita ja ratkaisuja asiakkaiden haastavimpiinkin tarpeisiin. Kehittämällä osaamistamme pystymme luomaan asiakkaillemme ratkaisevan vaikutuksen nyt ja tulevaisuudessa. Lue lisää instalaista täältä. KIINNOSTUITKO? Haethan tehtävää mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 13.9.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja teemme rekrytointipäätöksen heti sopivan henkilön löydyttyä. Mikäli sinulla on kysymyksiä tehtävään liittyen, voit olla yhteydessä: • Rekrytoivaan esihenkilöön, Application Support Manager Eero Lehtiseen: eero.lehtinen(at)insta.fi, puh. 0503688586 seuraavina ajankohtina: 24.8. klo 10-15 tai 26.8. klo 10-13. • Rekrytointiprosessista voit kysyä Niko Rautiaiselta, niko.rautiainen(at)insta.fi. Meille työsuhteeseen tuleville tehdään perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys sisältäen ulkomaansidonnaisuuksien selvityksen ja huumausainetestin ennen työsuhteen alkamista. Turvallisuusselvityksistä voit lukea lisää Suojelupoliisin sivuilta. JÄITKÖ VIELÄ MIETTIMÄÄN? Lue lisää Instan laajasta toiminnasta! Instan 65-vuotias historia Ajankohtaisia uutisia ja blogeja Insta on turvallisen ja kestävän tulevaisuuden ratkaisija. Olemme edelläkävijä ja luotettava kumppani teollisuuden, puolustuksen, ohjelmistokonsultoinnin ja kyberturvallisuuden asiakkaillemme. Yhdistämällä huippuosaamisen ja älykkään teknologian kehitämme turvallisuutta ja suorituskykyä yhä nopeammin muuttuvassa digitalisoituvassa maailmassa. Ihmiset, osaaminen ja vastuullisuus ovat toimintakulttuurimme perusta. Lisätietoja: www.insta.fi
Haemme Tampereen Lielahden Motonet -tavaratalon yhteydessä toimivaan AD VaraosaMaailmaan YRITYSMYYJÄÄ Yritysmyyjänä huolehdit yritysmyynnin asiakaspalvelusta ja myyntityöstä. Ylläpidät yritysasiakassuhteita ja huolehdit uusien suhteiden luomisesta. Tehtäviisi kuuluu mm. monikanavainen asiakaspalvelu, tilausten hoitaminen ja käsittely toimipisteellä sekä asiakastoiveiden koordinointi. 🤝 Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen 37,5h/vko 💰 Palkkaus kaupan työehtosopimuksen mukaan UUDESSA TYÖKAVERISSA ARVOSTAMME: * Arvojemme mukaista asiakaspalveluhenkisyyttä * Tietämystä autojen varaosista * Innostunutta asennetta myynti- ja myymälätyöskentelyyn * Autoalan- ja paikalliskorjaamotoiminnan tuntemusta * Organisointi- ja paineensietokykyä * Omatoimista ja huolellista otetta työhön 🔥 TOP 5 🔥 SYYTÄ VALITA MEIDÄT TYÖNANTAJAKSI: Menestyvä työpaikka - Meillä menee hyvin! Työskennellessäsi meillä pysyt alan kehityksen kärjessä ja saat itsellesi vakavaraisen sekä luotettavan työnantajan. Jatkuvasti kehittyvä työympäristö - Eteenpäin meneminen on meille tärkeää ja siksi kehitysaskeleita otetaan sitä mukaan, kun kehitettävää löydetään. Uudistuminen on toimintamme pohja ja se on viety arvoihimme saakka. Mahdollisuus kehittää itseäsi - Työssä kehittyminen on meillä ehdoton kunnia-asia! Jokainen meillä saa edellytykset kehittyä omassa työssään niin sisäisten kuin ulkoistenkin koulutusten parissa. Erityisesti panostamme lähijohtamiseen, johon koulutamme ja opastamme henkilöstöä mm. omien esihenkilö- ja päällikkövalmennusten kautta. Avulias ja ammattitaitoinen työtiimi - Ketään ei jätetä yksin, vaan yhdessä tekemällä päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulemaan. Meillä on kasassa huipputiimi, vaikka mekin kaikki olemme vain ihmisiä. Työn ja vapaan tasapaino - Kotiin saa ja pitääkin lähteä! REKRYTOINNIN AIKATAULU Rekrytointiprosessissa edetään jo hakuaikana, joten hakemuksen kanssa ei kannata turhaan aikailla. Haastattelut aloitetaan sopivien kandidaattien myötä ja valinta tehdään oikean henkilön löydyttyä. 📅 Hae viimeistään 31.08.2026. HALUATKO SINÄ HAASTATELLA MEITÄ? Heräsikö kysymyksiä? Tai haluat muuten vain vaihtaa ajatuksia? Sehän passaa! Yritysmyyntivastaava Sami Rajala auttaa sinua mielellään. Samin tavoitat sähköpostitse Sami.Rajala@varaosamaailma.fi. Jäämme innolla odottamaan hakemustasi. Jos työ ei ole sinua itseäsi varten, niin vinkkaa siitä henkilölle, kenet ilmoitukselta tunnistit ja hae itse johonkin muuhun tehtävään! Täältä kaikkiin avoimiin työpaikkoihin. TUTUSTU VIDEOLLA YRITYSMYYJÄN TYÖHÖN. HAE MUKAAN MEIDÄN TIIMIIN! ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Broman Group -konserni on autojen ja moottoripyörien varaosa- ja tarvikemyyntiin sekä työkalujen, veneily- ja kalastustarvikkeiden, kodin ja vapaa-ajan tuotteiden myyntiin erikoistunut konserni. www.bromangroup.fi
Hei sinä! Kamux Tampere Lakalaiva henkilöautomyymälään etsitään energistä ja motivoitunutta myyntiassistenttia! Hyppää Euroopan voimakkaimmin kasvavan autokaupan kyytiin! Oletpa sitten hankkinut kokemusta työelämästä tai vasta aloittelemassa uraasi, tarjoamme upean mahdollisuuden kehittää itseäsi ja saada jalka käytettyjen autojen kaupan oven väliin. Pääasiallisena tehtävänä toimit Kamuxin myyntihenkilöstön tukena, jolloin työhösi kuuluu mm: Autojen myyntiin laitto, autojen tarkastaminen, koeajaminen, kuvaaminen ja mallintaminen myyntiin. Sinun kädenjälkesi näkyy suoraan asiakkaalle! Muut tehtävät, kuten autojen vieminen puhdistukseen, huoltoon ja katsastukseen kuuluvat olennaisena osana myyntiassistentin toimenkuvaan. Lisäksi tehtäviisi kuuluu myymälän siisteydestä huolehtiminen, jotta asiakkaiden on mukava tulla asioimaan kanssamme. Kamux kuuluu Vastuullinen työpaikka -yhteisöön ja meille on myönnetty Avainlippu. Esihenkilön terveiset: "Hei! Etsimme uutta työntekijää mukavaan porukkaan. Meillä pääset tekemään töitä kiinnostuksesi parissa ja viihdyt varmasti. Haethan rohkeasti paikkaa, jos työnkuvaus kuulostaa sinulle sopivalta! 🙂" -Myyntipäällikkö Mikki Leppä Tarjoamme sinulle: * Vastuullisen ja erittäin monipuolisen työn Suomen suurimmassa ja yhdessä Euroopan suurimmassa käytettyjen autojen vähittäiskaupassa. * Erinomaiset mahdollisuudet kehittyä ja edetä. Luo ura Kamuxilla! * Erittäin viihtyisän työilmapiirin, jossa kaveria ei jätetä ja uskallat olla oma itsesi. * Laaja henkilöstöetuohjelma on käytössäsi heti työsuhteen alusta. Koeajan jälkeen käyttöösi tulevat lisäksi mm. auton osto- ja myyntietu sekä ePassi. Toivomme sinulta: * Positiivista asennetta, luotettavuutta ja asiakaslähtöisyyttä. * Reipasta ja järjestelmällistä työskentelyotetta sekä sopeutumista vaihtelevatempoiseen työrytmiin. * Innostusta alaa kohtaan ja halua kehittää itseäsi. * Voimassa oleva ajo-oikeus (vähintään B-kortti) on välttämätön. Kiinnostuitko? Hae paikkaa 2.9.2026 mennessä alla olevasta linkistä tai osoitteesta rekry.kamux.fi. Hakemus kannattaa jättää mahdollisimman pian, sillä käymme hakemuksia läpi jo hakuajan aikana. Palkka on 1900 euroa/kk. Rekrytointiprosessimme sisältää hakemusten esikarsinnan sekä haastattelut paikan päällä. Haastatteluun edenneiltä pyydämme myös suosittelijatiedot. Lisätietoja tehtävästä antaa myyntipäällikkö Mikki Leppä, p. 050 308 6259 sekä myymälävastaava Tino Nuuttinen, p. 050 327 5870. Tsekkaa millaista on olla Duunissa Kamuxilla automyyjänä ja katso muutkin uratarinamme täältä!
Are you passionate about software development and eager to build innovative software solutions? If so, join us as a Senior Software Engineer in Tampere! As a key member of our Development team, you will contribute to designing, developing, and maintaining the software that powers Glaston's glass tempering machines. Your work is essential to delivering leading-edge solutions that solve our customers' glass processing challenges. In this role, you will focus on software development according to product roadmaps while contributing to Glaston's commitment to engineering excellence. This is a great opportunity to make a significant impact on a global scale, working with cutting-edge technologies in the manufacturing and automation space. This is what your work is about * Designing software solutions as part of Glaston's automation platform; developing and maintaining core backend applications using .NET and .NET Framework, ensuring code quality and performance * Developing software according to product roadmaps for Glaston's glass tempering machines; ensuring software quality and integration with production environments that support Glaston's commitment to engineering excellence and customer satisfaction * Leading code quality initiatives through reviews and standards; mentoring junior developers; ensuring adherence to best practices and design patterns * Working closely with QA, Product and Project Management, and Technical Support teams; staying current with industry trends and emerging technologies including modern AI tools; proposing and implementing improvements to development processes and tooling This is the background we are looking for * 5+ years of professional software development experience, with demonstrated expertise in enterprise application development * Strong proficiency in .NET and .NET Framework * Solid understanding of C# and object-oriented design principles with experience using AI-assisted development tools and relational databases (SQL Server); experience in software architecture design; familiarity with REST APIs, web services, and asynchronous programming patterns and experience with version control systems (Git) and CI/CD practices * Strong communication skills in both English and Finnish, both written and verbal * MSc or BSc in Computer Science, Software Engineering, Automation, or equivalent * Willingness to travel occasionally for machine deliveries, technical alignment, and other business needs It is a great bonus if you have * Experience with industrial control systems and manufacturing environments * Familiarity with Agile/Scrum development methodologies * Knowledge of Microsoft Azure cloud services and cloud-native development. Understanding of virtualized production environments and containerization (e.g., Docker). This position is based at our Glaston Tampere office, with regular on-site work expected while occasional remote work is supported to promote work-life balance and productivity. As part of our team, you will have a range of benefits like sport & culture benefit and excellent occupational healthcare together with flexible working hours. We are looking forward to your application! Please apply by 26 September, but note that the processing of applications will start already during the application period and we may proceed with suitable candidates during the application period. For more information, please contact Olli Lehtinen, Director, SW Engineering, +358 50 572 2457 (available Mon-Thu at 9-9:30).
Just nu listas 70 aktiva annonser i Tammerfors kommun. Indexet uppdateras flera gånger per dygn från direktanslutna arbetsgivare och rekryteringssystem.
Bland de största arbetsgivarna i Tammerfors finns Insta, Comatec Sweden AB, Ramboll.